Kolumni: Ole ylpeä ammatistasi
Luen, mitä somessa kirjoitellaan ja pohditaan. En nyt tarkoita sitä, mitä kukakin tekee ja muita ihan omaan elämään liittyviä postauksia, vaan niitä, jotka liittyvät liiton toimintaan tai toimimattomuuteen. Parasta on, että postauksia on todella paljon. Jäsenet ja muutkin suomalaiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä SuPer tekee. Se on hyvä asia.
Kaikki eivät ole somessa. Siksi liitolla on monia eri kanavia tehdä tiettäväksi, mitä teemme ja miksi, kun ajamme jäsenten etuja. Viimeisten vuosien aikana on ollut paljon haasteita. Moni asia olisi vielä huonommin, jollei liitolla olisi niin paljon jäseniä, jotka itsekin tietävät työnsä arvon.
Ensimmäinen voitto on saavutettu, kun ammatti-ihminen arvostaa omaa ammattiaan ja liittoaan ja on siitä ylpeä. Ennen sanottiin, että apuhoitajan on oltava nöyrä, nuuka ja nuhteeton. Nyt toivotaan superilaisen olevan osaava, rohkea ja ylpeä ammatistaan.
Sote on vienyt, ja vie edelleenkin hyvin paljon aikaa. Sote on kuin ameba, jonka lonkerot menevät kaikkialle. Siksi olemme tehneet kyselyjä eri sektoreilla työskenteleville jäsenille. Teiltä tulevat ne tämän hetken hyvät ja huonot uutiset. Moni kyselee, miksi ei tapahdu mitään, kun tiedetään missä mättää. Syy on ihan yksinkertainen: raha, tuo foinikialaisten keksimä väline.
Rahaa on, mutta se mihin sitä laitetaan, on politiikan ikuisuuskysymys. Kaikki päättäjät ovat yksimielisiä siitä, että hyvinvointipalvelujen pitää olla kaikkien saatavilla. No, siihen yksimielisyys sitten loppuukin, ja tästä alkavat liiton työt, jäsenten moninainen edunvalvonta.
Edunvalvontaa ovat palkat, työsuhteen ehdot, työolosuhteet ja koulutus. Töitä näiden eteen tehdään erilaisten työryhmien, kokousten, kirjoitusten, seminaaripuheiden, kannanottojen ja mielipiteiden kautta. Tämä vaikuttaminen on hyvin erilaista kuin jäsenten työ, mikä kuitenkin on kaiken lähtökohta. Voisin kuvailla, että liiton tekemä työ on tietyn sortin taistelua siitä, että saadaan päättäjät tajuamaan, miten paljon yhteiskunta voittaa, kun hyvinvointipalvelut toimivat.
Edunvalvontaa ovat myös erilaiset kampanjat, kuten nyt meneillään oleva Teen työni – tarvitsen vapaa-aikani. Viime neuvottelukierroksella, kun mikään ei edennyt, pyysimme jäseniä tekemään vain suunnitellun työvuorolistan mukaiset työt. Eli vain sen työn, johon työsopimuksessa on sitoutunut. Tällöin todettiin, että sote ja vaka eivät pyöri ilman ylityötä ja vuoronvaihtoja. Henkilökuntaa on liian vähän, ja sen lisäämistä SuPer on vaatinut pitkään.
Meneillään olevan työhyvinvointikampanjan aikana on täysin luvallista tehdä ylitöitä. Ne ovat nimensä mukaan ylitöitä, joille pitää saada työntekijän suostumus ja joista pitää maksaa. Tunti tunnista samalla listalla ei riitä. Ongelma on sama kaikkialla ja siksi toivommekin, että olet rohkea vaatimaan oikeutetusti ylityön rahana.
Työ vaatii ammattitaitoa, joka tulee koulutuksesta. Koska maan hallitus päätti, että koulutusta voidaan siirtää entistä enemmän työpaikoille, on siellä oltava riittävästi opettajia ja työpaikkaohjaajien on saatava koulutusta kouluttamiseen. Ole siis ylpeä ammatistasi ja vaadi, että opiskelijan oikeus on saada kunnollista opetusta. Sinä hyvänä työpaikkaohjaajana osaat opettaa vuorovaikutusta, uudet toiminta- ja hoitotavat ja -kulttuurit.
Voimme myös edelleen – ja koko ajan – vaatia, että saamme tehdä koulutustamme ja osaamistamme vastaavaa työtä ilman, että jokin tai joku organisaatiossa sen kieltää ilman mitään järjellistä syytä. Osaamisen hukkaputki on valtavan kallista ja turhauttavaa.
Terveisin,
Silja