7.12.2018

Kolumni: Superilaisen työnkuva on muuttuva

Sanonta Maailma muuttuu ja kaikki sen mukana pitää todella paikkaansa, kun seuraa superilaisten työnkuvia.

Kokonaisvaltainen hoito ja holistinen ihmiskäsitys ovat syvälle juurtuneita perusajatuksia työssämme, olipa kyseessä minkä ikäinen tai mitä hyvänsä hoitoa tarvitseva ihminen. Superilaiset työskentelevät monilla eri alueilla sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla. Työ vaihtelee perinteisestä hoito- ja kasvatustyöstä toimistoon, kouluun ja välinehuoltoon.

Olennaista on, että työn keskiössä on aina ihminen. Ihmisyys ohjaa superilaisten työtä elämän alkusekunneista siihen asti kunnes ihminen, iästä riippumatta, ei enää tarvitse meitä, vaan pärjää omillaan tai elo on loppunut. Hoitokäytännöt ja ihmisen osallisuus omaan hoitoonsa ovat muuttuneet kaikkialla, missä superilaiset työskentelevät.

On katsottava miten muun maailman – myös arvomaailman – muutokset, tietämyksen lisääntyminen ja laki- tai asetusmuutokset vaikuttavat hoitoon ja työnkuvaan. Ne määrittävät jopa työtapoja.

Superilaiset ovat nyt rinnalla kulkijoita, ohjaajia, opastajia ja sparraajia. Saamme usein lukea lehdistä, miten hoitaja on onnistunut työssään hyvin: Potilas tai omaiset kiittävät. Yhteistä noille uutisille on se, että hoitaja on huomioinut ihmisen yksilönä.

Sairaalapotilas on aina avun tarpeessa. Hän tarvitsee lääkitystä ja sairaanhoitoa, mutta myös sitä, että hänet huomioidaan ja häntä autetaan siinä, mihin hän ei itse kykene. Hoidon onnistumisessa superilaisten osuus on merkittävä.

Pieni lapsi viettää suuren osan valveillaoloajastaan päiväkodissa. On selvää, että turvallisuudella, hoidolla ja kasvatuksella on iso merkitys. Tänä vuonna varhaiskasvatuslaki on muuttunut ja se on aiheuttanut muutoksia työssä. Lastentarhanopettajia tulee olla siirtymäkauden jälkeen enemmän kuin nyt.

Moni työnantaja on jo muuttanut käytäntöä siten, että lastenhoitajien määräaikaisia työsuhteita ei ole jatkettu, vaan on koetettu palkata lastentarhanopettaja. Joskus siinä on onnistuttu ja joskus ei. Pienen lapsen suurin tarve on turvallinen hoito: Oman hoitajan syli, ohjaaminen, leikkiminen ja yksilöllinen kasvun ja kehityksen tukeminen. Tässäkin superilaisilla on iso osa.

Superilaiset, jotka työskentelevät vammaisten kanssa, ovat jo tovin olleet tekemisissä erilaisten muuttuvien lakien ja asetusten kanssa. Vammaispalvelulaki määrittelee vammaisuuden: Vammainen on henkilö, jolla vamma tai sairaus aiheuttaa pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisen elämän toiminnoista.

Me taas voimme sanoa, että vammaisuus on vuorovaikutusta ja vuorovaikutussuhdetta ympäristön kanssa. On upeaa, kun vihdoinkin ajatellaan, että vammainen ei ole sairas, vaan hänen omat voimavaransa ovat rajalliset. Hän on avun ja hoidon tarpeessa, mutta silloinkin, kun hän ei itse kykene ilmaisemaan itseään, hän on yksilö, jolla on omanlaisensa tarpeet. Vammaiset eivät ole homogeeninen joukko.

Superilaisten työnkuvat ovat moninaisia ja muuttuvia. Superilaisten työssä tulee korostetusti esiin, että työ vaatii piinkovaa ammattitaitoa. Samalla työhön on sisällytettävä ihmisyys ja inhimillisyys. Ja sen superilaiset osaavat!

Terveisin,

Silja