Kolumni: Superilaisuus alkaa koulutuksesta
Koulutus on meille superilaisille todella tärkeä asia. Koulutuksen tasosta on pidettävä kiinni, jotta uudet superilaiset aloittavat osaavina ammattilaisina vaativassa työssään.
Koulutus ja työelämä ovat murroksessa, jollaista ei ole vähään aikaan koettu. Kysymykseksi on noussut, miten siihen vastataan. Koulutus on lähtenyt uudistumaan. Se tarkoittaa, että opiskelijan työssäoppimisaikaa on lisätty, ja tämä koetaan työpaikoilla erittäin haasteellisena.
Jottei yhtälö olisi liian helppo, samaan aikaan on koulutuksen rahoitukseen kohdistettu huomattavat säästöpaineet, jolloin muun muassa soveltuvuustesteistä on luovuttu. Niin oppilaitokset kuin työssäohjaajatkin ovat kuitenkin kokeneet soveltuvuustestit hyviksi. Säästöt johtavat myös lähiopetustuntien vähentämiseen, jolloin työssäoppimisjaksosta tulee, tai on jo tullut, työssäopetusjakso.
Kaikilla on sama tavoite. Superilaiset ammattilaiset ovat osaavia, sillä he ovat työssään vastuussa monesta. Tähän päästään, kun tunnustetaan se tosiseikka, että opiskelija on vasta oppimassa ammattiaan. Hän ei ole työntekijä, vaan hänellä pitää olla ohjaaja, jolla on aikaa ohjaukseen. Kuitenkin usein työssäoppimisjaksolla käy niin, että ohjaajalle laitetaan vielä lisää hoidettavia ”kun teitä on kaksi”. Oikeampi tapa olisi ainakin ohjauksen alussa se, että vähennetään hoidettavia ja keskitytään ohjaamiseen.
Työnantajan olisi aina huomioitava, että työssäoppimisjaksolla tulisi mahdollistaa ohjaaminen antamalla sille aikaa. Nyt tämä tuntuu olevan todella haasteellista, kun hoidettavien ja asiakkaiden määrä on lisääntynyt.
Ohjaajina meidän on muistettava, että superilaisten ammatti on hieno. Se on ohjaamista, neuvomista, kehottamista ja hoitamista – kuntoutusta, jossa kaikki työ on tavoitteellista ihmisen ollessa keskiössä. Tämän ihmisyyden takia on tärkeää pitää ammatillinen osaaminen kunniassa.
Opiskelija tietysti on vastuussa omien opintojensa etenemisestä. Mutta samalla on hyväksyttävä myös se, että opiskelijat ovat erilaisia. Moni tulee jaksolle ilman teoriatietoja, jolloin työpaikkaohjaajan ohjausprosessi on hyvin erilainen kuin jos opiskelija jo hallitsisi teoriatiedot. Toiset vain tarvitsevat syvällisempää teoriatietoutta, jotta kykenevät käytännössä toimimaan. Ohjaamiseen menee enemmän aikaa, kun ohjaajan pitää kertoa seikkaperäisesti, mitä tehdään ja miksi.
Jotta tämä ohjaaminen olisi tuloksellista niin opiskelijan kuin ohjaajankin kannalta katsottuna, on työpaikkaohjaajien päästävä koulujen tarjoamaan koulutukseen. Tämä on ensiarvoisen tärkeää siksi, että myös ohjaajat pysyvät ajan tasalla opetuksessa käytettävistä käsitteistä ja sisällön kehityksestä.
Ohjaaminen lisää meidän työmme rikkautta, kunhan sille annatetaan tilaa ja aikaa. Työssäoppimisjaksolla myös opettajilla on suuri vastuu siitä, mitä kyseisellä koulutusjaksolla on opittava ja miten tämä tieto saadaan työpaikalle. Tätä yhteistyön tärkeyttä pitää entistä enemmän tähdentää opiskelijoille, jotta sekä ohjaaja että opiskelija ovat tietoisia tavoitteista.
Työpaikkaohjaajan työ on hyvin vastuullista. Siksi onkin muistettava, että opiskelijaohjauksessa opettajan ja ohjaajan välinen yhteistyö on erittäin tärkeää.
On vielä muistettava, että koulutus tekee ammattilaisia, mutta ammatti-identiteetin tekee toinen superilainen.
Hyvää alkanutta vuotta,
Silja