5.10.2022

Kolumni: Veto- ja pitovoima hyytyi, koska hoitajia ei kuultu

Mihin hävisi hoitotyön veto- ja pitovoima? Tätä ongelmaa on pohdittu pitkään.

Suurin syy on palkka ja se, että palkalla ei pärjää ilman lisätöitä. Tämän epäkohdan voi nopeasti korjata. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet asioissa ja organisaatioissa tapahtuneet muutokset. Aikajänne on pitkä ja alkaa 90-luvulta. Reaktioketju on ollut hidas. SuPer on epäkohdista ja muutoksista huonompaan kirjoittanut, puhunut ja tehnyt asioiden parantamiseksi konkreettisia tekojakin.

Homma räjähti käsiin pari vuotta sitten, kun Valvira ja AVIt toivat ilmi hoitajapulan ja sen, kuinka potilasturvallisuus vaarantuu päivittäin. Tämä tuli kertaheitolla selväksi niin poliitikoille kuin suurelle yleisöllekin.

Kummallista on, että hoitajapula uskottiin todeksi vasta, kun niin sanotut asiantuntijaorganisaatiot toivat ongelmat julki ja joutuivat sulkemaan hoitopaikkoja potilasturvallisuuden vaarantumisen takia. Hoitajat olivat vuosia tuoneet asiaa julkisuuteen, mutta mitään ei tapahtunut. Heidät sivuutettiin, oikeat asiantuntijat. Tämä taitaa olla se juurisyy, miksi alan veto- ja pitovoima on hyytynyt. Ei siksi, että jäsenet toivat asian esille, vaan sen vuoksi, että heidän ammattitietoisuuttaan ei arvostettu ja kuunneltu.

Lähihoitajien ja entisten ammattinimikkeiden osaamista on väheksytty myös työpaikoilla. Me olemme sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia, joilla on koulutuksen tuomaa osaamista. Taidot tietenkin kasvavat, kunhan niitä saa käyttää. Organisaatiot ovat tietoisesti kaventaneet lähihoitajien työnkuvaa. Toisaalta sitä on myös laajennettu, ei hoito- tai kasvatustyöhön, vaan tukipalveluiden tekemiseen. On rakennettu ammattitaidon hukkaputki.

Me superilaiset tuomme koko ajan esille, kuinka upea ammatti tämä on. Miten merkityksellistä työtä lähihoitaja tekee! Me kerromme, kuinka laaja-alaista työtä lähihoitajan koulutuksella voi tehdä. Emme koskaan aliarvioi lähihoitajan työtä. Hoitajien ammattikuntaa ja ammattitaitoa pitää arvostaa, siitä SuPer on vuosia pitänyt ääntä. Alan ammattilaiset itse tietävät, kuinka tärkeää, arvokasta ja vaikuttavaa työtä he tekevät.

SuPer ei ota syyllisyydenviittaa harteilleen alan pito- ja vetovoiman heikkenemisestä, vaikka sitä jotkut koettavat kovasti meille ammattiliitoille asettaa. Superilaiset ovat hyvinvointipalveluiden tukiranka. Nyt se tukiranka on laitettava kuntoon.

Terveisin,
Silja