16.5.2018

Mielipide: Alimitoitetut asiakassetelit ja budjetit ovat soten suuri ongelma

Sote-uudistuksen lakipaketti on eduskunnan äänestyksessä juhannuksen aikoihin. Uudistuksen toteutuminen esitetyssä muodossaan uhkaa SuPerin mukaan kansalaisten yhdenvertaisuutta erityisesti vanhusten ja vammaisten palveluissa. Alimitoitetut asiakassetelit ja henkilökohtaiset budjetit asettavat apua tarvitsevat kansalaiset eriarvoiseen asemaan.

Lakiesityksessä edellytetään, että asiakassetelit ja henkilökohtaiset budjetit on määriteltävä sille tasolle, että asiakas saa niillä tarvitsemansa palvelut. Tämä vaatimus on mahdoton toteuttaa.

Lähes kaikki asiantuntijat ovat kanssamme samaa mieltä siitä, että terveydenhuolto vaatii selvästi nykyistä enemmän varoja ja sosiaalihuollon osuus jää vähemmälle. Sote-uudistusta rakennetaan sosiaalipalveluja heikentämällä.

Vanhusten ja vammaisten palvelut on tarkoitus rahoittaa alimitoitetuilla asiakasseteleillä ja budjeteilla. Lakiesityksessä todetaan, että asiakas voi halutessaan hankkia tarvitsemansa lisäpalvelut omalla rahalla. Asiakas todennäköisesti maksaa siten kotihoidossa omalla rahalla lisäpalveluna esimerkiksi ulkoilun, siivouksen, ruoan lämmityksen ja riittävän palveluajan.

Pelkän asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin varassa sinnittelevä joutuu tyytymään vähempään. Alimitoitetuilla seteleillä ei myöskään pääse asiakkaaksi parempiin vanhusten palvelutaloihin, ellei pysty itse maksamaan lisäpalveluina alimitoitetun budjetin ja todellisen vuorokausihinnan mukaista erotusta.

Valinnanvapauslaki antaa ihmiselle mahdollisuuden kieltäytyä näistä asiakasseteleistä ja henkilökohtaisista budjeteista. Maakunnan on sitten järjestettävä tällaiselle henkilölle palvelut muulla tavoin.

Jatkuvassa rahapulassa olevat maakunnat ovat tässä mahdottoman tehtävän edessä. Mistä ne pystyvät taikomaan lisärahoituksen muulla tavoin toteutettuun laadukkaaseen palveluun, jos ne rahapulansa vuoksi joutuvat näitä asiakasseteleitä alibudjetoimaan? Tämä on niin vaikea kysymys, että poliitikot vaikenevat tästä täysin.

SuPerin jäsenet näkevät käytännössä sen, mikä on ihmisten tulotaso ja mihin heillä on varaa. Kotihoidossa näkyy, missä olosuhteissa ihmiset elävät arkeaan. Kun sote-uudistusta rakennetaan unohtaen suuri joukko vähävaraisia sekä kansalaisia, jotka asuvat syrjäseuduilla, tulee siitä toimimaton ja kallis.

Yhdenvertaiset palvelut ovat pelkkä toiveuni, kun sote-sektorin suuret yritykset tavoittelevat mahdollisimman suuria voittoja. Sote-bisneksessä on kokonaisuudessaan kyse kasvavasta miljardiluokan liiketoiminnasta, jonka voitoista suuri osa valuu ulkomaisille sijoitusyhtiöille.

Julkinen sektori turvaa yksityistä paremmin tasavertaiset palvelut myös alueille, joilla voittojen tekeminen on mahdotonta. Kansalaisten sote-palvelujen saamista ei saa luovuttaa täysin yksityisille yrityksille, joilta valitettavan usein uupuu yhteiskunnallinen vastuunotto.

 

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer