19.4.2017

Palkansaajajärjestöt: Talouden hento kasvu turvattava – palkansaajien verotusta ei pidä kiristää

Palkansaajakeskusjärjestöt edellyttävät hallitukselta, ettei se kiristä palkansaajien verotusta puoliväliriihessä.

SAK, Akava ja STTK muistuttavat yhteisessä verokannanotossaan, että Suomen talous on kääntynyt vihdoin kasvu-uralle. Kasvun odotetaan kuitenkin jatkuvan vaimeana ja kansainvälisessä toimintaympäristössä on edelleen merkittäviä riskejä.

- Hallituksen on nyt huolehdittava, että kotimaiset kasvuedellytykset pysyvät vahvoina. Erityisen tärkeää on, ettei palkkojen verotus kiristy, järjestöt painottavat.

Palkkaverotuksen kiristymisen estämiseksi palkansaajajärjestöt odottavat, että ensi ja sitä seuraavana vuonna hallitus kompensoi kaikilla palkkatasoilla kilpailukykysopimuksesta johtuvat eläke- ja sosiaaliturvamaksujen korotukset.

Myös ansiotuloverotukseen tulee tehdä vuosittain täysimääräiset yleistä ansiotason ja inflaation nousua vastaavat tarkistukset. Hallituksen tulisi lisäksi päättää riihessä kuntien ja seurakuntien verotulojen menetyksen korvaamisesta täysimääräisesti valtionosuuksien kautta.

Lisätiedot:

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta, p. 040 752 8637
Akavan pääekonomisti Eugen Koev, p. 040 867 0770
STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, p. 050 563 4841