24.5.2019

Pihlajalinna Jämsän Terveys Oy sekä ERTO, SuPer ja Tehy ovat päässeet sopimukseen palkkausjärjestelmää koskevasta riidasta

Toimihenkilöliitto ERTO, SuPer ja Tehy nostivat alkuvuodesta kanteen työtuomioistuimessa Pihlajalinna Jämsän Terveys Oy:tä ja työnantajaliitto Hyvinvointiala HALI ry:tä vastaan. Kanteessa liitot vaativat, että työtuomioistuin vahvistaa Pihlajalinna Jämsän Terveys Oy:n rikkoneen Terveyspalvelualan työehtosopimuksen palkkausmääräyksiä ja palkkasopimusta.

Työntekijät ovat siirtyneet liikkeen luovutuksella eli niin sanottuina vanhoina työntekijöinä Jämsän kaupungilta Pihlajalinna Jämsän Terveys Oy:n palvelukseen 1.9.2015. Työnantaja ryhtyi noudattamaan KVTES:n sijasta terveyspalvelualan työehtosopimusta 1.2.2017 työehtosopimuskauden vaihduttua. Terveyspalvelualan työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän käyttöönotto kuitenkin viivästyi merkittävästi ja työnantaja muun muassa laiminlöi tehtävänkuvien laatimisen sekä tehtävän vaativuuteen perustuvien erityistekijälisien määrittelemisen.

Korvauksena prosessin viivästymisestä Jämsän Terveys Oy maksaa neuvottelujärjestö TSN:lle 3 000 euroa ja lisäksi asiassa tähän asti syntyneet oikeudenkäyntikulut 3 000 euroa. Sovinnon mukaisesti Pihlajalinna Jämsän Terveys Oy käy tehtävänkuvat läpi työntekijöiden kanssa 30.9.2019 mennessä.

Logot Erto, SuPer ja Tehy