26.6.2017

SAK, Akava ja STTK: Lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnitelma puuttuu monelta työpaikalta

Viidesosa isojen työpaikkojen henkilöstön edustajista kertoo, ettei heidän työpaikallaan ole laadittu yhdenvertaisuussuunnitelmaa.

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK kysyivät yhdenvertaisuussuunnitelmasta vähintään 30 henkeä työllistävien työpaikkojen henkilöstön edustajilta. Suunnitelma on ollut tämän kokoisissa työpaikoissa pakollinen vuoden alusta lähtien.

Akavalaisista henkilöstön edustajista 54 prosenttia kertoi työpaikallaan laaditun yhdenvertaisuussuunnitelman. STTK:laisista vastaava osuus oli 51 ja SAK:laisista 46 prosenttia.

Yhdenvertaisuussuunnitelman ilmoitti puuttuvan 21 prosenttia SAK:laisista ja STTK:laisista sekä 19 prosenttia akavalaisista henkilöstön edustajista.

– Yhdenvertaisuuslaissa säädetty velvoite ei saa jäädä tyhjäksi kirjaimeksi. Suunnitelman avulla voidaan tuoda näkyviin työpaikalla piilevät syrjivän kohtelun riskitekijät ja puuttua niihin, SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto huomauttaa.

Moni henkilöstön edustajista ei osannut sanoa, onko hänen työpaikallaan yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tietämättömiä oli 33 prosenttia SAK:laisista, 28 prosenttia STTK:laisista ja 27 prosenttia akavalaisista vastaajista.

– Yhdenvertaisuussuunnittelusta on eniten hyötyä silloin, kun työpaikan tilanne on arvioitu yhdessä henkilöstön kanssa ja ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tämä onnistuu parhaiten, kun kaikki ymmärtävät yhdenvertaisuussuunnittelun tärkeyden ja sitoutuvat siihen, Akavan asiantuntija Miika Sahamies sanoo.

Palkansaajajärjestöjen kyselyjen perusteella yhdenvertaisuussuunnitelma laaditaan useimmiten osana tasa-arvosuunnitelmaa. Seuraavaksi yleisintä on laatia yhdenvertaisuussuunnitelma erikseen tai henkilöstösuunnitelman yhteydessä.

– Jokaisella työpaikalla tulee yhdessä harkita, onko yhdenvertaisuussuunnitelma tarkoituksenmukaista tehdä omana suunnitelmanaan vai osana muuta suunnitelmaa. Ratkaisu riippuu kunkin työpaikan omasta tilanteesta, STTK:n lakimies Anja Lahermaa toteaa.

SAK:n luottamushenkilöpaneelin kyselyyn vastasi 589 henkilöstön edustajaa, Akavan työpaikkojen tasa-arvosuunnittelua koskevaan kyselyyn 407 ja STTK:n tasa-arvokyselyyn 604 henkilöstön edustajaa. Kyselyt tehtiin maalis- ja huhtikuussa.

Palkansaajajärjestöt ja EK mukana Helsinki Pridessa

SAK, Akava ja STTK järjestävät tiistaina yhdessä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kanssa seminaarin työelämän yhdenvertaisuudesta. Tällainen on yhdenvertainen työpaikka -seminaarissa kuullaan puheenvuorot Finnairin henkilöstöjohtajalta ja työsuojeluvaltuutetulta, yhdenvertaisuusvaltuutetulta sekä työmarkkinajärjestöjen ja Etelä-Suomen AVIn edustajilta.

Helsingin Café Köketissä tiistaina 27.6. kello 16.30–18 pidettävä seminaari on osa Helsinki Pride -viikon ohjelmaa. Seminaariin on vapaa pääsy.

Palkansaajien keskusjärjestöt osallistuvat myös Helsinki Pride -pääkulkueeseen lauantaina 1.7. Kulkue lähtee liikkeelle kello 13 Kansalaistorilta ja päättyy puistojuhlaan Kaivopuistossa.

 

Lisätiedot:
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto, puh. 040 778 1080
Akavan asiantuntija Miika Sahamies, puh. 050 530 5366
STTK:n lakimies Anja Lahermaa, puh. 040 828 6845