10.9.2015

Silja Paavola: Hallituksen säästötoimet syövät hoitajan palkasta keskimäärin 5,5 prosenttia

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola on pettynyt hallituksen budjettiriiheen, josta ei tullut helpotusta tavalliselle työntekijälle. – Ostovoima heikkenee, toimeentulo vaikeutuu ja työn kuormittavuus lisääntyy entisestään maanantaina esitettyjen säästötoimien seurauksena. Tämä johtaa siihen, ettei hoitajalla ole varaa sairastaa.

SuPerin laskelmissa on käytetty esimerkkinä kuntapuolella työskentelevää hoitajaa, jonka palkka on keskimäärin 2 000 euroa/kk eli 24 000 euroa vuodessa. Esimerkkinä on käytetty kuntasektoria sen vuoksi, että saatavilla on tarkat tilastot palkan muodostuksesta. Mikäli esitetyt lakimuutokset tulevat voimaan vuonna 2017 sunnuntailisien korvaukset putoaisivat vuositasolla 3 340 eurosta 2 500 euroon. Lomaraha pienenisi 1 440 eurosta 1 200 euroon, jos lomapäiviä on nyt 38 ja vuonna 2017 olisi vain 30 päivää. Vastaavassa tilanteessa lomalisä pienenisi 890 eurosta 600 euroon.

Esimerkkilaskelmaan on otettu kaksi sairauslomajaksoa. Viiden päivän sairauslomalla, jonka ensimmäinen päivä olisi palkaton ja loput päivät 80 prosentin palkalla, menetys olisi 170 euroa ja kahdeksan päivän sairauslomalla menetys olisi 230 euroa.

Hoitoalalla on jo kauan tehty työtä tiukoissa olosuhteissa, liian pienellä koulutetun hoitohenkilöstön määrällä ja pienellä palkalla. Jos sairauslomia ei pystytä pitämään, koska niihin ei ole varaa, on se työ- ja potilasturvallisuusriski. Hallitus ajaa hoitajat puun ja kuoren väliin. Seurauksena on työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisten lisääntyminen. Myös vuosilomien lyhentäminen koettelee merkittävästi jaksamista. Kuormittavasta työstä palautumiseen ei ole riittävästi aikaa. – Nyt tulisi huolehtia työntekijöiden työkyvystä, jos hallitus aikoo päästä tavoitteisiinsa pidemmistä työurista, Paavola vaatii.

Puheenjohtaja Silja Paavola ihmettelee myös, miksi hallitus ei puutu harmaaseen talouteen ja hae säästöjä sieltä. Säästöt olisivat suuremmat kuin mitä nyt saadaan pienituloisten toimeentuloa kiristämällä.

SuPeriin kuuluu yli 86 000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.


Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085