31.3.2023

SuPer on irtisanonut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen päättymään 30.4.

SuPer on tänään irtisanonut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen Sote ry:n muiden liittojen kanssa. Sopimuksen viimeinen voimassaolopäivä on 30.4.2023. Sopimuksen irtisanomiseen päädyttiin, koska voimassa olevan sopimuksen vuoden 2023 palkankorotuksista ei päästy sopuun määräaikaan mennessä. Sopimusalan piiriin kuuluu muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelu ja varhaiskasvatus.

SuPer katsoi, että työnantajan esitys vuoden 2023 palkankorotuksiksi ei ollut hyväksyttävissä. – Palkankorotusesitys ei huomioinut riittävästi inflaation vaikutusta ja työntekijöiden kasvaneita elinkustannuksia. Se ei myöskään olisi pienentänyt palkkaeroa yksityisen ja julkisen hoiva- ja varhaiskasvatussektorin välillä, vaan palkkaero olisi entisestään kasvanut, toteaa SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola.

Peruspalkkatason nostaminen ja palkkaerojen kurominen umpeen yksityisen ja julkisen sektorin välillä ovat olleet keskeisiä SuPerin tavoitteita yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa. Kaikki neuvotteluosapuolet työnantaja mukaan lukien ovat myös yhteisesti sopineet, että palkkoja kurotaan umpeen suhteessa julkiseen sektoriin myös tulevilla sopimuskausilla.  

– Yksityisellä sosiaalipalvelualalla vähintään julkista puolta vastaavat korotukset ovat elintärkeitä. Muuten vaarana on, että työntekijät äänestävät jaloillaan ja siirtyvät julkiselle sektorille tai jättävät alan kokonaan. Hoitajapulaa yksityisellä sektorilla ei ratkaista ilman merkittäviä parannuksia palkkoihin, Parkkola sanoo.

Yksityinen sosiaalipalveluala ei voi toimia vuokratyövoiman ja muiden vaihtuvien keikkalaisten voimin, vaan tarvitaan sitoutuneita hoitoalan ammattilaisia, jotta asiakasturvallisuus ei vaarannut. – Pysyvään henkilöstöön on panostettava riittävillä ja pysyvillä palkankorotuksilla, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

Neuvotteluja vuoden 2023 palkankorotuksista on käyty tammikuun lopusta lähtien. Vaikeasta tilanteesta huolimatta neuvotteluja jatketaan huhtikuussa, koska sopimus on voimassa 30.4.2023 saakka.

SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Sote ry:hyn kuuluvat myös Tehy ja ERTO. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa.

Lisätietoja: 

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710