18.3.2020

SuPer vastustaa lomautuksia sosiaali- ja terveysalalla korona-virusepidemian aikana

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer paheksuu hoitoalan säästötoimia kriisiaikana. Koronavirusepidemia on johtanut suunnitelmiin lomautuksista. – Poikkeuksellisissa olosuhteissa tarvitaan jokaista hoitoalan ammattilaista huolehtimaan yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa. – Henkilökuntaa tarvitaan jopa normaalioloja enemmän, joten lomautusten sijaan tulisi palkata lisää työntekijöitä.

SuPer on saanut tietoonsa, että Vetrea-konserni on aloittamassa yhteistoimintaneuvottelut maanantaina 23. maaliskuuta. Vetrea-konserni tavoittelee neuvotteluissa henkilöstön lomautuksia terveyspalveluiden ja sosiaalipalveluiden osalta. Lisäksi määräaikaisia työsuhteita ei mahdollisesti jatketa niiden päättyessä. Vetrea suosittelee ottamaan vapaaehtoisesti palkatonta vapaata, jotta lomautuksia voitaisiin tehdä vähemmän. Nämä toimet ovat hyvin poikkeuksellisia tilanteessa, jossa Suomessa siirrytään valmiuslain aikaan. Kaikille sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville on tällä hetkellä työtä riittävästi, jotta tarpeelliset ja lainmukaiset palvelut pystytään järjestämään. – Säästötoimien aika ei missään nimessä ole nyt, Paavola sanoo.

– Lomautusten ja muiden säästötoimien sijaan on varmistettava, että reservissä on työntekijöitä, kun heitä pikaisesti tarvitaan. Myös hoitoalan ammattilaisia tulee saamaan koronavirustartunnan ja he ovat pois vahvuudesta sairauden vaatiman ajan. Poikkeusoloissa hoitoalan työt lisääntyvät aina, Paavola kertoo.

– Vetreassa on todella ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilökuntaa, mutta lomautusten myötä he joutuvat pohtimaan myös muita vaihtoehtoja, sopimusneuvottelija Jukka Parkkola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, 050 569 8710