10.6.2021

SuPerin Paavola: Kotihoitotyön laatua ja houkuttelevuutta on lisättävä organisoimalla työ uudestaan

Kotihoidon ongelmat ovat mittavat ja moninaiset, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo. Pahimmillaan säästötoimet ovat tehneet kotihoidosta asiakkaille heikkolaatuista ja työntekijöille sietämättömän kuormittavaa. Työntekijät eivät halua tehdä työtään epäeettisesti vaan lähtevät muualle. Suurin ongelma on riittämätön koulutetun hoitohenkilöstön määrä ja siten työntekijöiden terveyttä uhkaava työmäärä.  Jotta kotihoidon palveluja voidaan jatkossa tarjota, on koulutettua hoitohenkilökuntaa palkattava riittävästi. Työntekijöiden työoloja on parannettava myös organisoimalla työ uudelleen, Paavola vaatii.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) keväällä julkistaman tutkimuksen mukaan kotihoidossa on merkittäviä turvallisuusongelmia verrattuna muihin hoivamuotoihin. Lähi- ja perushoitajista kaksi kolmasosaa oli huolissaan asiakkaittensa turvallisuudesta viikoittain, päivittäin tai jopa jatkuvasti. Varsinkin iäkkäiden ja muistisairaiden asiakkaiden turvallisuus huolestutti työntekijöitä. – Kun on tehty päätös, että kotihoitoa suositaan suhteessa ympärivuorokautiseen hoitoon, siihen pitää myös yhteiskunnan satsata, puheenjohtaja Paavola muistuttaa.

Yksi ratkaisu on paluu pienempiin kotihoidon tiimeihin ja tiimin itsensä tekemään työnjakoon. Tiimiläiset suunnittelevat käyntijärjestyksen asiakkaiden tarpeista lähtien ja välimatkat huomioiden. Tällä pystytään vaikuttamaan asiakasturvallisuuteen ja työntekijöiden työhyvinvointiin.

Työntekijät tuntevat omat asiakkaansa ja voivat suunnitella parhaiten asiakaskäynnit tehdyn palvelusuunnitelman mukaan. Tämä koskee myös töiden organisointia alueellisesti. Nyt käytössä oleva keskitetty työnjako, jossa asiakaspaikat jaetaan työntekijöille kauempana asiakasrajapinnasta, ei ole ollut toimiva. Se on ollut omiaan heikentämään kotihoidon työntekijöiden työn hallinnan tunnetta, joka on sidoksissa työhyvinvointiin.

Kotihoidon tiimejä on liitetty yhteen suuriksi tiimeiksi taloudelliset säästöt mielessä. Tästä on aiheutunut riskejä asiakasturvallisuudelle. Suuressa yksikössä tiedonkulku on haasteellista ja yksittäinen asiakas on saattanut kadota suureen massaan. Pienen tiimin etuna on asiakkaiden, työntekijöiden ja alueen tunteminen.

Kuntien kotihoidon optimointijärjestelmät toimivat heikosti, mikä on aiheuttanut haasteita työn suorittamiselle ja kotihoidon laadulle. Heikko optimointijärjestelmä varaa liian vähän aikaa siirtymäaikoihin ja työntekijät joutuvat tinkimään asiakkaan luona käytettävästä ajasta ja omasta ruokailutauostaan. Lisäksi optimointijärjestelmä on organisoinut töitä siten, että saman talon viereisissä asunnoissa on käynnillä eri hoitajat. Tämä on työntekijöistä turhauttavaa.

SuPeriin kuuluu noin 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085