15.3.2018

SuPerin puheenjohtaja Paavola: Varhaiskasvatuksen laadun rakentavat kaikki ammattiryhmät yhdessä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii kokonaisvaltaista keskustelua varhaiskasvatuksen tulevaisuudesta. Julkisuudessa on korostettu lastentarhanopettajien roolia ja palkkausta. Päiväkodeissa suurin ammattiryhmä ovat lähihoitajat ja lastenhoitajat, joita on 40 prosenttia henkilökunnasta. Suurin tekijä lasten hyvinvoinnille ovat riittävän pienet lapsiryhmät ja riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa, joka osaa tukea lasten kasvua ja varmistaa turvallisen hoivan.

Varhaiskasvatuksen suurin ongelma ei ole työntekijöiden koulutustaso, vaan liian suuri hoitoryhmien koko. Varhaiskasvatuksen laatu ei parane yliopistokoulutettuja lastentarhanopettajia lisäämällä, vaan huolehtimalla siitä, että henkilöstöä on tarpeeksi lapsiryhmissä koko toiminta-ajan.

Eduskunnan käsittelyssä olevan varhaiskasvatuslain muutosesitykset pohjautuvat liian yksipuolisesti rakennettuun pedagogiseen näkemykseen. Lisäksi siinä esitettyjen toimenpide-ehdotusten toteuttaminen henkilöstörakenteiden muuttamisineen vaatii liian pitkän siirtymäajan.

Varhaiskasvatuksen ongelmia niillä ei pystytä korjaamaan.

Nyt tehtyjen työmarkkinaratkaisujen mukaan lastentarhanopettajilla voidaan käyttää jopa 12 % työajasta toiminnan suunnitteluun. Tämä tarkoittaa lapsiryhmän ulkopuolisia tehtäviä. Jos lastentarhanopettajia on ryhmässä kaksi, molemmilla heillä kuluu 12 % työajasta työn suunnitteluun ryhmän ulkopuolella. Tämä aika on siis fyysisesti pois lapsilta. Lastenhoitajan työpanos tehdään ryhmässä, häntä tarvitsevien lasten luona.

Mikäli lakiesityksen mukaiset toimenpiteet henkilöstörakenteessa tehdään, johtaa se suurempiin lapsiryhmiin ja yhä suurempaan lasten ja henkilöstön kuormittumiseen. Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että yliopistokoulutuksen saaneita lastentarhanopettajia ei ole saatavilla. Näitä vakansseja joudutaan täyttämään määräaikaisilla sijaisilla. Tämä puolestaan tulee johtamaan jatkuvaan henkilöstön vaihtumiseen lapsiryhmissä.

Varhaiskasvatuslakiesityksen uskottavuutta ja toimivuutta voidaan lisätä, kun säädetään edes alle kolmevuotiaiden lasten ryhmään henkilöstörakenteeksi kaksi lastenhoitajaa ja yksi korkeammin koulutettu lastentarhanopettaja. Tässä ikäkaudessa lapsen kehityspsykologiset tarpeet ohittavat lapsen pedagogiset tarpeet. Varsinkin pienillä lapsilla toistot ja rutiinit luovat turvallisuuden tunnetta ja arjessa rutiinit ovat hyvin perushoidollisia.

Lastenhoitajien suurempi osuus henkilöstöstä on hyvin perusteltua. Pienet lapset kaipaavat auttavia käsiä, empaattista hoitoa, turvallisuuden tunnetta ja läheisyyttä. Lähihoitajan työhön kuuluvat monipuolisesti kaikki varhaiskasvatuksessa tehtävät työt, ensisijaisesti hoito- ja huolenpitotehtävät. Lähihoitaja on ainoa varhaiskasvatuksessa työskentelevä terveydenhuollon ammattihenkilö, joka voi toteuttaa lasten lääkehoitoa päivän aikana. Lasten pitkäaikaissairauksien määrä on kasvussa.

 

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085