8.6.2016

SuPerin puheenjohtajana jatkaa Silja Paavola

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puhteenjohtajaksi on valittu Silja Paavola SuPerin tänään alkaneessa liittokokouksessa.  Helsinkiläinen Paavola on toiminut SuPerin puheenjohtajana vuodesta 2012. 

Puheenjohtaja Paavola nostaa SuPerin kärkihankkeiksi hoitajien palkkauksen parantamisen lisäksi työhyvinvoinnin ja hoitajamitoituksen parantamisen sekä sote-uudistuksen onnistuneen toteutumisen. Tavoitteet ovat haastavat ja niiden saavuttaminen vaatii myös maan hallitukselta ja työnantajilta yhteistä tahtotilaa luoda edellytykset hyvän hoidon toteutumiselle.

Puheenjohtaja Paavola: Ehdoton ei hoitajamitoituksen laskemiselle 0,4:ään!

Kilpailukykysopimuksen säästötoimien lisäksi palkansaajat ovat jo vuosia luopuneet paljosta maan talouden hyväksi. Nyt vaaditaan myös päättäjiltä vahvaa moraalia, jotta Suomi saadaan nousuun. – Hoitajat maksavat oman osansa jo kiky-sopimuksessa, eikä hallituksen suunnittelemaa vanhustenhoidon henkilöstömitoituksen laskemista voida missään nimessä toteuttaa, puheenjohtajaa Paavola vaatii. - Pienipalkkaiset hoitajat eivät voi olla jatkuvasti maksajina. Hoitajamitoituksen laskeminen 0,4:ään olisi katastrofi. 0,5:n mitoitus on säilytystä, 0,4:n mitoitus on heitteillejättöä, Paavola muistuttaa.

Puheenjohtaja Paavolan tavoitteena on hoitajien työhyvinvoinnin parantaminen

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja maan pitäisi olla historiansa parhaimmassa tilassa. Jokin on kuitenkin pahasti vialla, sillä työntekijät voivat huonosti. Työhyvinvoinnin parantaminen on ollut jo vuosia yksi SuPerin kärkitavoitteista. Suurin ongelma on riittämätön koulutetun hoitohenkilöstön määrä erityisesti vanhustenhoidossa. Hoitajat haluavat hoitaa hyvin, mutta siihen ei tällä hetkellä anneta mahdollisuutta. Henkilöstömäärän lisäksi myös työvälineiden, ergonomian, työtilojen ja johtamisen tulee tukea hyvän hoidon toteuttamista. Hoitohenkilöstön on oltava koulutettua ja alalle soveltuvuus on testattava pääsy- ja soveltuvuuskokeilla.

Soteuudistuksessa on muistettava kaikkein tärkein eli asiakas

Sote-uudistus on merkittävä ja välttämätön uudistus, jonka tavoitteet ovat hyvät, mutta keinot huonot. Tällä hetkellä ollaan liian huolissaan siitä, onko yksityisillä toimijoilla yhtäläinen mahdollisuus toimia sote-markkinoilla. Kansalaisten verovaroilla tuotettujen peruspalveluiden tuottamisen tulisi pohjautua julkiselle palveluntuotannolle, jota yksityiset täydentävät. Sote-palveluilla ei tulisi kilpailla niin, että verovarat valuvat maan rajojen ulkopuolelle, eivätkä ole parantamassa Suomen taloutta.

Maakunta- ja soteuudistus tulisi erottaa toisistaan. Jotta uudistukset onnistuvat, on ne toteuttava erillisinä ja suurten kuntayhtymien pohjalta. Kuntayhtymämalli on kunnille tuttu ja toimiva malli myös käytännössä. Mallissa on myös mahdollista saavuttaa asetetut säästötavoitteet.

Jotta uudistus lähtisi hyvin käyntiin, henkilöstö on otettava mukaan muutokseen ja uudistustyöhön. Tästä on jo hyviä esimerkkejä ympäri Suomen. Uudistuksen myötä henkilöstön osaaminen on viimein otettava käyttöön kokonaisuudessaan. Henkilöstöä on myös oltava riittävästi turvaamaan palvelut kansalaisille.  Sote-uudistus ei onnistu, jos henkilöstön määrää ollaan vähentämässä.

 

SuPeriin kuuluu lähes 90 000 lähi- ja perushoitajaa, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Liittokokous on SuPerin ylin päättävä elin ja se pidetään joka neljäs vuosi. Edustajisto käyttää liittokokouskauden aikana ylintä päätösvaltaa.

 

Lisätietoa
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085