25.3.2020

STM: Ohjeet työntekijöiden terveyden suojelemiseksi koronavirustilanteessa

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut työpaikoille ohjeet, miten arvioidaan riskit niiden henkilöiden osalta, jotka ovat alttiita koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin vakavammille muodoille.

Työnantajan on koronavirusepidemian aikana arvioitava, onko riski saada koronavirustartunta työssä kohonnut muuhun väestöön verrattuna. Riskin arvioinnissa on otettava huomioon esimerkiksi lähikontaktien määrä ja kesto sekä suojautumisen mahdollisuus. 

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet työntekijöille, jotka ovat alttiita koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin vakavammille muodoille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on määritellyt ryhmät, jotka ovat muita alttiimpia saamaan vakavan koronavirusinfektion. Ryhmiin luetaan ikääntyneiden lisäksi henkilöt, joilla on sellainen vakava perussairaus, joka merkittävästi huonontaa keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä.

Lue myös: