Ihminen ei saa olla välinearvo
Olen surullisena seurannut viime aikojen keskustelua vanhusten ja lasten palveluista. Keskustelu on kertonut isosta arvojen muutoksesta Suomessa. Mitä oikein on tapahtunut?
Olen tehnyt pitkän työuran sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla eri tehtävissä ja nähnyt erilaista hoitoa ja hoivaa. Mutta en mitään sellaista, mistä nyt kirjoitetaan. Muistan isoäitini (s. 1893) pelon, kun hänen voimansa hiipuivat. Hän pelkäsi joutuvansa vanhainkotiin. Vaivaistalon kauheudet olivat hänellä silmissä. Olemmeko tulleet vastaavaan tilanteeseen, jolloin ne ihmiset, jotka ovat toisten apua vailla, annetaan hoidettavaksi sille, joka antaa hoivan halvimmalla? Ahneus ja oman edun tavoittelu istuvat huonosti niin vanhusten kuin lasten hoitoon. Mihin on kadonnut toisten ihmisten kunnioitus ja hyvän tekemisen eetos?
Satakunnan Kansan toimittaja Pirkko Aalto kirjoitti viikolla, että vanhusten hoidon kriisin syy on rakenteissa ja palkassa, ei hoitajien työmoraalissa. Allekirjoitan näkemyksen. Hoitajista valtaosan työmoraali ja ammattietiikka ovat korkealla. Selvitimme 2017 lähihoitajien näkemyksiä omasta työmoraalista ja ammattietiikasta ja tulokseksi saimme, että lähihoitajat arvostavat osaamistaan ja kokevat tekevänsä kutsumuksensa mukaista työtä. Valtaosa kokee eettistä kuormaa siitä, että ei voi tehdä työtään niin hyvin, kuin oikeaksi tietää.
Arvotetaanko Suomessa vanhuutta? Ovatko vanhuksemme kuluerä vai arvokkaita ihmisiä? Toimittaja Aalto kirjoittaa, miten kaikesta näkee, että filippiiniläisessä kulttuurissa vanhoja ihmisiä arvostetaan. Kommentti liittyy viimepäivien keskusteluun ideasta tuoda Filippiineiltä hoitajia vanhustenhuollon ongelmanratkaisijaksi. On kuitenkin vaikea nähdä, että käsillä oleva ongelma korjaantuisi hoitajien kansallisuutta vaihtamalla. Peruspalvelumme ovat rakentuneet hyvinvointiyhteiskunnan perustalle ja sen varaan ne on jatkossakin rakennettava.
Lähihoitajien tutkinnonperusteet uudistuivat elokuussa. Hätähuudot soveltuvuuskokeiden palauttamisesta kuultiin ja nyt on saatu asetus, joka mahdollistaa soveltuvuuden varmistamisen. Meillä on koulutettuja hoitajia, jotka vastaavat hoidon ja hoivan tarpeeseen. Nyt tarvitaan lähihoitajien työlle arvostusta, laadukasta työelämää ja toimeentulon turvaavaa palkkausta, että hoitajamme pysyvät valitsemassaan ammatissa. Hoitajille on turvattava mahdollisuus täydennyskoulutukseen. Hoidot kehittyvät, tietoa tulee lisää. Tarvitaan osaamisen päivittämistä muun muassa lasten kehitystä tukevasta työstä, saattohoidosta ja muistisairaiden hoidosta. Täydennyskoulutuksesta säädetään lailla, mutta monen kohdalla lain kirjain ei toteudu. Paljon on parannettavaa. On palattava perusasioihin, arvoihin. Ihminen ei saa olla välinearvo, hän on kaiken lähtökohta.
Hoitajien mahdollisuutta tehdä työtään ammattieettisiä periaatteita noudattaen on vahvistettava. Lisäksi tarvitaan nyt esille tulleiden hoitoyksiköiden väärinkäytösten selvittämistä ja ihmisten oikeudentajun mukaisia seuraamuksia. Asiakkaiden, omaisten, hoitajien ja kansalaisten luottamuksen palauttaminen siihen, että perustuslain 19 § toteutuu: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”.