Rakennammeko omaa todellisuuttamme omilla ehdoillamme?

FT Yrjö Lauranto Helsingin yliopistosta piti erittäin puhuttelevan ja ajankohtaisen esityksen vuorovaikutuksesta SuPerin opintopäivillä helmikuussa.

”Rakennammeko yhteistä todellisuutta yhteisessä vuorovaikutuksessa, vai haluanko rakentaa oman maailmani ja oman vuorovaikutukseni minun ehdoillani?” oli keskeinen viesti Laurannon esityksessä. Se pysäytti tarkastelemaan yhtä lailla omaa toimintaa kuin myös mediassa päivittäin näkyviä uutisia vuorovaikutuksen katkeamisen seurauksista. Mihin oman todellisuuden rakentaminen lopulta johtaa? Mitä seuraa, kun elämme omissa, yhä toisistaan kauempana olevissa kuplissamme?

Jos on halu rakentaa yhteistä hyvää, oppia ymmärtämään erilaisuutta ja katsoa myös omaa toimintaa kriittisesti, oppii varmasti toimimaan entistä paremmin vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Aina se ei ole helppoa ja voi viedä jopa vuosia poisoppia omista haitallisista toimintamalleista. Paljon on kuitenkin kiinni aidosta halusta. Jos halua ei ole, koulutukset, kurssit, keskustelut ja yhteiset palaverit eivät paljon auta. Monella on tieto siitä, miten tulisi toimia, mutta halu tähän puuttuu.

Miltä tuntuisi maailma, jossa todellisuus rakentuisi vain minun omalle todellisuudelleni? Muiden tulisi näyttää samalta kuin minä, ajatella samoin ja omata samat arvot. Miltä tuntuisi, jos olisi valta vaientaa toisin ajattelevat, kyseenalaistajat, jotta voisi elää omassa erinomaisuudessaan ja pakottaa muutkin toimimaan kuten minä haluan? Pelkkä ajatuskin tuntuu kauhistuttavalta. Kuitenkin ympärillämme on valitettavasti yhä enenevässä määrin tämän suuntaista ajattelua.

Olen useasti pohtinut empatian puutetta, johon valitettavan usein törmää. Kyky asettua toisen asemaan puuttuu. Kun lukee sosiaalisesta mediasta vihan värittämiä kirjoituksia, tuntee helposti voimattomuutta ja suruakin. Vihapuhe tuntuu tappavalta kulkutaudilta, johon on vaikea keksiä lääkettä.

”Kieli on vallankäytön väline. Jos toinen ihminen kokee loukkaantuvansa esim. jostakin sanasta tai sanomisesta, sen pitäisi riittää. Sanojan ei tarvitse miettiä, oliko se loukkaavaa vai ei, toisen tunne riittää. Tässä on kyse empatiasta. Omasta logiikasta on voitava tarpeen mukaan luopua.” Näin Lauranto esityksessään muistutti meitä. Helppoa, vai mitä? Kuinka usein tulee ajateltua: ”No, ei tästä voi mitenkään kukaan loukkaantua. Turhaa yliherkkyyttä. ” Ja taas luodaan omaa todellisuutta, joka ei pohjaudu aitoon kohtaamiseen ja toisen ymmärtämiseen.

Lauranto heitti ison haasteen meille kaikille: Tavoite olisi, että maailma muuttuisi jokaisen vuorovaikutuksen jälkeen paremmaksi. On oltava läsnä juuri nyt käsillä olevassa hetkessä, tässä kohtaamisessa.

Sari Tirronen

• vuorovaikutus
• Yrjö Lauranto

Kommentit