29.5.2015

Työntekijöiden vai työnantajien muutosvastarintaa?

Työmarkkinajärjestöille ja palkansaajille on asetettu suuret paineet valtion talouden elvyttämisessä yhteiskuntasopimuksen myötä. En puhuisi asetetuista toiveista tai odotuksista, vaan selkä on asetettu seinää vasten. Syyllisen viittaa talouden ja työllisyyden mahdollisesti yhä pahenevasta tilanteesta ollaan asettamassa palkansaajien niskaan. Jo hallitusohjelmaan on kirjattu paikallisen sopimisen lisääminen, koeaikojen pidentäminen, määräaikaisten työsuhteiden salliminen entistä vapaammin ja esimerkiksi vuorotteluvapaalle pääsemisen vaikeutuminen tai jopa vapaasta luopuminen. Ammattiyhdistysliikettä on syytetty muutosvastarinnasta ja jäykkyydestä, samalla työntekijöitä haluttomuudesta luopua saavutetuista eduista.

Katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta, siitä kulmasta, joka meille ammattiliitoille näkyy. Edellisessä hallitusohjelmassa luvattiin, että turvataan lailla (vanhuspalvelulaki) iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan. Miten on käynyt, lupaukset lakiin saatavasta minimihenkilöstömitoituksesta ovat unohtuneet. Lisäksi kaikki eivät ole saaneet laitoshoitopaikkaa, vaikka se olisi ollut tarpeenmukaisen hoidon kannalta välttämätöntä.

Uuden hallitusohjelman julkistamisen jälkeen viesti kentältä on ollut selvä: emme jaksa tehdä työtä näillä henkilöstömäärillä! Oli odotettu muutosta parempaan ja pettymys oli suuri, kun tulos oli nolla. Hoitotyötä tehdään usein riskeeraten oma jaksaminen, joustetaan ja yritetään ymmärtää. On turha puhua muutosvastarinnasta työntekijöiden osalta. Muutosvastarintaa tuntuu olevan päättäjissä, kun kurjuutta halutaan jatkaa ja kurjistaa tilannetta entisestään. Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen ja hyvään hoitoon, oli valtion talous missä jamassa tahansa.

Paikallisen sopimisen lisääminen ei edes onnistu nykymenolla, sillä yksityisen sektorin työnantajat valitettavan usein suhtautuvat kielteisesti luottamusmiesten, eli neuvottelijoiden, olemassaoloon. Nykytilanteessa paikallinen sopiminen olisi vain työnantajan yksipuolista sanelua. Neuvottelutoiminnasta ei voida puhua. Onhan se helppo neuvotella vain itsensä kanssa.

Yhtään vähättelemättä talouden, eurojen ja säästöjen merkitystä, katse tulisi kääntää ihmisiin, kansalaisiin, siihen miten ihmiset voivat kaikkialla Suomessa. Ja miettiä miten ihmiset saadaan jaksamaan ja voimaan hyvin, innostumaan ja myös luottamaan tulevaisuuteen. Yksi tärkeä asia on osoittaa puheissa ja teoilla, että ymmärretään ihmisten todellinen tilanne ja arvostetaan koko elämänkaarta vauvasta vanhuuteen ja arvokkaaseen kuolemaan asti. Mitä on tapahduttava, jotta vanhustenhoidon heikkoon tilaan herätään tekojen tasolla?

Nyt valitettavasti tuntuu siltä, että päättäjien mielestä vanhukset ovat vain kuluerä ja luotetaan hoitajien velvollisuudentuntoon ja kutsumukseen. Kansalaiset eivät ole mikään kuluerä vaan meidän terveydestä, hyvinvoinnista ja osaamisesta on kiinni Suomen menestys. Jaksamista ei tueta sillä, että jo väsyneistä ihmisistä tiristetään vielä enemmän. Viesti ainakin hoitoalalta on selvä: nykyisilläkään resursseilla ei enää jakseta ja asiakkaat ovat kärsineet jo kauan tilanteesta.

Yhteiskuntasopimuksella on vahvistettava luottamusta eri toimijoiden kesken ja se tarkoittaa myös ihmisyyden arvostamista. Lähtökohta on, että ihmiset eivät valita turhaan, työttömät eivät ole työttöminä omasta halustaan, vuorotteluvapaita ei käytetä ilman hyvää syytä ja huoli ihmisten jaksamisesta on aito. Teot rakentavat luottamusta.
 
Sari Tirronen
Tiedotuspäällikkö, KTM
 
 

    Kommentit

    Pasi Virtanen02.06.2015 10:29:31Olen ymmärtänyt, että käytännössä ainoa, jota liitot työnantajalle myyvät on työrauha. Nyt tämä SSS-hallituksemme on omimassa tätäkin itselleen, kääntämässä koko ajatusta nurinpäin. Porkkanaa he eivät käytä vaan keppiä. "Jos ette suostu tähän meidän sanelemaan yhteiskuntarauhaan, ajamme teidät ahtaalle, poistamme ay-jäsenmasun vähennysoikeuden, perustamme halpis-työttömyyskassan Kelaan jne.jne. Melko ison organisaation luottamusmiehenä olen huolissani. Kentän ääni ei koskaan aikaisemmin ole ollut näin pöyristynyt ja jopa agressiivisen vihainen. Tekoja odotetaan-ja vaaditaan! Kts myös FB-ryhmä "Joukkovoima hallitusta vastaan" Super voisi toimia tässä(kin) näkyvästi ja edukseen.

    Lähetä kommentti