17.9.2020

Eksote maksaa 27 miljoonaa euroa puuttuvia palkkoja

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten valtuusto on hyväksynyt ratkaisuehdotuksen palkkakiistaan, josta SuPer ja muut ammattiliitot pääsivät sopuun KT Kuntatyönantajien kanssa kesäkuussa 2020. Jatkossa työntekijöille maksetaan samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Saamatta jääneet palkat maksetaan takautuvasti.

Ongelma juontaa juurensa Eksoten perustamiseen, jolloin sen jäsenkuntien sote-työntekijöiden työnantaja vaihtui kuntayhtymäksi. Siirtyville työntekijöille maksettiin palkan päälle takuuosa, jottei heidän palkkansa pienentyisi entiseen nähden. Lain ja työehtosopimuksen mukaan Eksoten olisi pitänyt laatia kohtuullisessa ajassa palkkausjärjestelmä, jonka mukaisesti tehtäväkohtaiset palkat voidaan asettaa tehtävien vaativuuden perusteella oikeaan tasoon. Näin ei käynyt.

Tilanteen vuoksi samaa työtä tekevillä eksotelaisilla saattoi yli sadan euron palkkaero riippuen siitä, onko työntekijä siirtynyt sairaanhoitopiiriin sen jäsenkunnasta vai palkattu sinne uutena työntekijänä.

− Pitkien neuvottelujen jälkeen pääsimme sopuun siitä, miten maksamatta jääneet palkat korvataan työntekijöille viivästyskorkoineen ja miten palkat muodostetaan työn vaativuuden mukaan, SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen sanoo.

Sopimuksen mukaan palkkasaatavat lasketaan vuosista 2017 ja 2018 alkaen työntekijän työhistorian mukaan. Summat ovat kasvaneet noin neljäntuhannen työntekijän osalta 27 miljoonaan euroon.

Työntekijöiden palkat yhdenmukaistetaan takautuvasti 1. syyskuuta 2020. Työntekijöille maksetaan myös vuosien varrella maksamatta jääneet palkat korkoineen. Ensin käydään läpi toukokuussa 2020 työsuhteessa olevien palkat. Sen jälkeen lasketaan palkkasaatavat niiden osalta, joiden työsuhde Eksotessa on päättynyt viimeisen kahden vuoden aikana.

− Suurimmat korvaukset superilaiselle ovat päälle 10 000 euroa. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, joten tällä hetkellä emme voi arvioida keskimääräisen korvauksen määrää, Hiilinen toteaa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jota työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:

SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen, puh. 09 2727 9201