13.6.2019

Mielipide: Tuntematon Huoli-ilmoitus

Ikääntyneiden kaltoinkohtelun vastaista vuosittaista Kätketyt äänet -teemapäivää vietetään 14.6.2019. Tämän vuoden teemana on ikääntyneitä koskeva huoli-ilmoitus.
 
Huoli-ilmoituksen voi tehdä meistä kuka vaan, silloin kun syntyy huoli siitä, että ikääntynyttä kohdellaan kaltoin, hän ei saa tarvitsemiaan palveluja tai on huoli hänen asemastaan tai arjessa selviytymisestään. Huoli-ilmoitus on meidän jokaisen oikeus ja samalla välittämisen teko. Ammattilaisilla on lakiin kirjattu velvollisuus tehdä vastaava huoli-ilmoitus.
 
Tällä hetkellä huoli-ilmoitus tunnetaan valitettavan huonosti. Lisäksi käytännöt huoli-ilmoituksen osalta vaihtelevat eri kunnissa, eikä tietoa asiasta yleensä löydy kovin helposti kuntien verkkosivuilta. Huoli-ilmoituslomakkeita ei myöskään usein ole saatavilla kunnan palvelupisteistä esimerkiksi terveys- ja sosiaaliasemilta tai kirjastoista. 
 
Huoli-ilmoituksesta käytetään myös monia eri nimiä, mikä omalta osaltaan mutkistaa asiaa. Lain mukainen nimi, ilmoittaminen iäkkään henkilön palvelutarpeesta, ei kerro parhaalla mahdollisella tavalla sitä, mistä asiassa on kyse eikä kansalaisten voida olettaa muistavan tuota virallista nimeä.
 
Esitämme, että huoli-ilmoituksen käytännöt yhtenäistetään valtakunnallisesti. Lisäksi tulee huolehtia, että kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä ilmoitus eikä se ole esimerkiksi kiinni digitaidoista tai siitä, että ilmoituslomake on hankalasti löydettävissä. Puhelimitse tehtävään huoli-ilmoitukseen tulee olla keskitetty, helposti saatavilla oleva ja aukiololtaan riittävän laaja palvelunumero. Valtakunnallisesti tulisi myös seurata ja tilastoida huoli-ilmoitusten määriä ja sitä, mihin toimenpiteisiin ilmoitukset ovat johtaneet.
 
Vanhuspalvelulakiin ja sosiaalihuoltolakiin sisältyvä hyvä tavoite huolen ilmoittamisesta ei toteudu, ellei käytäntöjä yhtenäistetä ja tietoisuutta tästä oikeudesta vahvisteta.
 
Satu Taiveaho, Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry
Virpi Dufva, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto
Anni Lausvaara, Vanhustyön keskusliitto
Sari Jokinen, THL
Marko Timonen, Seniori-info, Helsingin kaupunki
Mailis Heiskanen, Muistiliitto
Elina Kiuru, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Tiina Toikka, Geronomiliitto ry
Tarja Pajunen, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Eeva Määttänen, Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Iida Kujanpää, Ilostu Oy