27.6.2019

Kannanotto: Sateenkaarinuorten itsemurhariskiä on ehkäistävä

Mielenterveysjärjestöt vaativat toimia sateenkaarinuorten mielenterveyden tukemiseksi ja itsemurhien ehkäisemiseksi.

“Tarvitsemme osaamista seksuaalisen ja sukupuolisen moninaisuuden sekä sateenkaarinuorten kohtaamiseen niin, että he tulevat tunnustetuiksi ja arvostetuiksi omissa yhteisöissään. Esimerkiksi oppilaitosten tulisi kyetä tunnistamaan sateenkaarinuorten erityistarpeet, osata tukea heidän mielenterveyttään, ja torjua kiusatuksi tuleminen”, sanoo kriisipalveluiden johtaja Outi Ruishalme MIELI Suomen mielenterveys ry:stä.

“Samalla sateenkaarinuorten itsetuhoisuusriskit on tunnistettava entistä paremmin. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat tarvitsevat riittäviä mielenterveyden tukipalveluita”, sanoo Ruishalme.

Itsetuhoinen käyttäytyminen tai ajatukset ovat selvästi yleisempiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten keskuudessa, kävi ilmi Nuorisotutkimusseuran tutkimuksesta vuodelta 2014.

Myös THL:n kouluterveyskyselyn mukaan sateenkaarinuoret kohtaavat mielenterveyden ongelmia ja kiusaamista huomattavasti useammin kuin muut nuoret. Kouluterveyskyselyssä nuoret kertoivat kokevansa terveydentilansa huonommaksi, ja raportoivat kokevansa enemmän ahdistusta.

Sateenkaarinuoret kärsivät yleisemmin kiusaamisesta, uhkailusta ja väkivallasta. Erilaiset kiusaamis-, uhkailu- ja väkivaltakokemukset olivat yleisiä erityisesti pojilla. Koulukiusatuksi vähintään kerran viikossa joutui lukiossa 7 prosenttia ja ammatillisissa oppilaitoksissa 16 prosenttia sateenkaaripojista. Sateenkaarinuoret kokivat muita nuoria harvemmin voivansa avautua asioistaan tai huolistaan muille.

Itsetuhoisuuden ja ahdistuneisuuden taustalla on usein muita yleisempi riski syrjinnän ja väkivallan kokemiseen ja haasteet lähisuhteissa esimerkiksi silloin, jos läheisiltä ei saa tukea ja hyväksyntää. Tästä syystä tarvitaan mielenterveyden huomioimista, sensitiivisyyttä ja riittävää tukea.

Kannanoton allekirjoittajat

Mielenterveyspoolin logoAkavan sairaanhoitajat ja Taja ry
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Kaksisuuntaiset ry
KoKoA -Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry
Kukunori Ry
Mielenterveyden keskusliitto MTKL
Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami
Mielenterveysyhdistys HELMI ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
Nyyti ry
Psykosociala förbundet rf
Sexpo
Suomen Klubitalot ry
Suomen lastenpsykiatriyhdistys
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto, SuPer ry
Suomen Psykogeriatrinen yhdistys ry
Suomen Psykologiliitto ry
Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry
Syömishäiriöliitto – SYLI ry
Taiteen Sulattamo

 

SuPer on Mielenterveyspoolin jäsen.