19.4.2018

SuPer vaatii työnantajia ottamaan vastuun hoidon laadusta – lomake jakoon työpaikoille

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kannustaa hoitajia suuntaamaan vastuun hoidon laadusta sinne, minne se kuuluu, eli työnantajalle. SuPer jakaa tästä päivästä alkaen jäsenilleen lomakkeita, joissa työnantajaa pyydetään ottamaan vastuu siitä, että työntekijä joutuu alittamaan hyvän hoidon vaatimukset. Hoitajat ovat huolissaan hoidon laadusta ja omasta jaksamisestaan.  Palvelusuunnitelmat eivät toteudu liian pienen henkilöstömäärän vuoksi.

Sopimusneuvotteluissa SuPer asetti yhdessä muiden hoitoalan järjestöjen kanssa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon kunta-alalle ja yksityiselle sektorille. Kielto paljasti entistä selkeämmin, että sote-sektori toimii hoitajien joustamisen varassa. Jatkuvat ylityöt ovat arkipäivää, eivätkä kaikki uskalla kieltäytyä niistä. Lisäksi ylityöstä ei aina makseta työehtosopimuksen edellyttämiä korvauksia.

Ongelma koskee koko sote-sektoria, ei vain vanhustenhoitoa. SuPer muistuttaa, että työntekijän ei ole pakko suostua ylityöhön ja ylityöstä on aina maksettava asianmukainen korvaus.

Monet hoitoalan ongelmat johtuvat liian pienestä henkilöstömäärästä. SuPerin uuden kotihoidon selvityksen mukaan työnantajat rikkovat lakien määräyksiä laadukkaasta hoidosta räikeästi. Lisäksi työnantajat eivät puutu työturvallisuuslain mukaisesti työntekijöiden haitalliseen kuormitukseen. Vain 19 prosenttia vastaajista koki, että hoito- ja palvelusuunnitelmat toteutuivat hyvin.

Vastaajista 90 prosenttia kokee työmääränsä lisääntyneen viimeisten kolmen vuoden aikana. Lähes puolet esimiehistä ei ota työntekijöidensä huolta asiakkaiden hoidon toteutumisesta ja työntekijöiden jaksamisesta vakavasti.

Työssäjaksamista, toimeentuloa ja hoidon laatua koettelevat lisääntyneet nollasopimukset, joissa työaikaehto on sovittu kiinteän tuntimäärän sijaan vaihtelevana. Nollasopimuksia käytetään etenkin yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Nollasopimukset vaikeuttavat muun muassa työntekijöiden vapaa-ajan suunnittelua ja perhe-elämää, kun työntekijät eivät saa työvuorojaan tietoon hyvissä ajoin.

Myös sairausajan palkka ja irtisanomisajan palkka voivat nollasopimuksella työskennellessä jäädä kokonaan saamatta. Nollasopimuksilla pyritään usein kiertämään työsuhdeturvaa.

SuPer käynnistää pääluottamusmiesten neuvottelupäivillä kampanjan ”Teen työaikani – tarvitsen vapaani” kannustaakseen työntekijöitä lopettamaan liiallisen joustamisen ja vaatimaan joustamisesta työehtosopimusten mukaiset korvaukset.  Vaikka hoitotyötä kutsutaan kutsumukseksi, kenenkään ei tarvitse uhrata omaa jaksamistaan ja terveyttään työn vuoksi.

SuPerissa on 90 000 jäsentä, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085 
 

Tutustu hoito- ja palvelusuunnitelman alittaminen -lomakkeeseen »