20.2.2018

Yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijät lakkoon maaliskuussa kolmessa aallossa

Työnantajaa edustava Hyvinvointialan liitto on katkaissut työehtosopimusneuvottelut. Neuvotteluja vauhdittaakseen ovat palkansaajajärjestöt jättäneet tänään lakkovaroituksen kolmesta lakosta, jotka koskevat yhdeksää konsernia.

Toimihenkilöliitto ERTO, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy hakevat työehtosopimusneuvotteluissa rajoja nollasopimusten käytölle ja alalle omaa palkkaohjelmaa korjaamaan palkkauksen jälkeenjääneisyyttä pidemmällä aikavälillä. Järjestöt muodostavat yhteisen neuvottelujärjestön, joka on yksityisellä sosiaalipalvelualalla suurin palkansaajien edustaja.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla on jo pitkään nähty kilpailuttamisen, ulkoistusten ja yksityistämisen nurjat puolet. Alan palkat ovat jopa satoja euroja matalammat verrattuna kunta-alalla samoista tehtävistä maksettavaan palkkaan, minkä vuoksi yksityiset yritykset saavat perusteetonta kilpailuetua ja tekevät suuria voittoja.

Henkilöstö tekee töitä jaksamisensa äärirajoilla. Lisäksi alalla käytetään runsaasti nollasopimuksia, joilla työnantaja vierittää yrittäjävastuuta työntekijöille sekä luo kohtuuttomasti epävarmuutta   työntekijöiden arkielämään ja toimeentuloon. 

ERTO, SuPer ja Tehy sekä muut yksityisen sosiaalipalvelualan palkansaajajärjestöt ovat tänään jättäneet valtakunnansovittelijalle lakkovaroituksen yrityskohtaisista lakoista:

  • 12.3. – 14.3. Attendoa ja Mehiläistä koskeva lakko
  • 14.3. – 16.3. Esperiä ja Pihlajalinnaa koskeva lakko
  • 19.3. – 21.3. Vetrea Terveyttä, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoivaa, VTKL-palveluita, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiötä ja Invalidiliiton Asumispalveluita koskeva lakko

Lakon piiristä on rajattu pois hengityshalvauspotilaiden hoito.

ERTOn, SuPerin ja Tehyn lisäksi lakkoaallossa on mukana myös muita palkansaajajärjestöjä, jotka neuvottelevat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta.

Palkansaajajärjestöt julistivat 16.2. yksityiselle sosiaalipalvelualalle myös yksityistä varhaiskasvatusta koskevan lakon 7. – 8.3. ERTO, SuPer ja Tehy julistivat tämän lisäksi jo 8.2. sopimusalalle ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka on toistaiseksi voimassa. Lue tiedote aiheesta »

ERTO, SuPer ja Tehy muodostavat yhteisen Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestön (TSN), joka neuvottelee Yksityisen sosiaalipalvelualan, Terveyspalvelualan, AVAINTA ry:n, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ja Työterveyslaitoksen työehtosopimuksista.

 

Lisätietoja medialle:

TSN:n puheenjohtaja Anna-Leena Brax, gsm 040 092 0729

ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, gsm 040 553 8536
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, gsm 040 631 6521

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, gsm 050 5275 085
SuPerin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, gsm 050 385 8042
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, 0505698710

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, gsm 040 821 0028
Tehyn neuvottelupäällikkö Marianne Leskinen, gsm 040 922 1174