PHT:n hyvinvointikurssit

Pyöräilevä nainen, PHT-logo

PHT:n hyvinvointikurssit

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry on terveyden edistämisen järjestö, joka järjestää edullisia ja vaikuttavia hyvinvointikursseja työikäisille sekä lapsiperheille.

Aikuisten hyvinvointikurssit

Ainutlaatuisella kurssikokonaisuudella saat uutta näkökulmaa hyvinvointiisi ja toimivat työkalut onnistuneisiin elintapamuutoksiin. Kursseilla tarkastellaan omia tottumuksia ja tapoja liikunnan, syömisen ja elämänhallinnan suhteen tutkitusti toimivan psykologisen ohjausmenetelmän avulla. Lisäksi mahdollisuus tutustua ohjatusti uusiin liikuntamuotoihin sekä saada tietoa ravinnosta, vertaistukea ja aikaa levolle.

Kurssiin kuuluu kolme lähijaksoa (3 + 2 + 2 vrk). Kursseille voivat hakea kaikki työikäiset palkansaajat, työttömät sekä yrittäjät.

Kurssit sopivat työikäisille, jotka:
-kokevat tyytymättömyyttä hyvinvointiinsa
-kaipaavat tukea arjen ja  elämäntapojen tarkasteluun
-kaipaavat tukea painonhallintaan
-kärsivät uupumuksesta
-ovat yrittäneet tehdä muutoksia elämäntapoihin siinä onnistumatta

Perheiden hyvinvointikurssit

Perheiden hyvinvointikursseilta tukea koko perheen hyvinvointiin, ideoita aktiiviseen arkeen sekä aikaa yhdessäololle. Neljän vuorokauden mittaiset kurssit tarjoavat liikunnallisia elämyksiä ja lajikokeiluja, vinkkejä ja ideoita perheen arkeen, hyvinvointiin ja elintapoihin sekä aikaa levolle ja yhteiselle tekemiselle.

Edullinen omavastuuhinta sisältää ohjauksen, monipuolisen ohjelman sekä perhemajoituksen täysihoidolla.

Kursseille voivat hakea perheet, joissa on leikki- ja/ tai kouluikäisiä lapsia.

Kurssit sopivat lapsiperheille, jotka kaipaavat:
-ideoita liikkumisen lisäämiseen
-vinkkejä syömiseen ja lasten ruokailuun
-välineitä ruutuajan hallintaan ja yhdessä tekemisen lisäämiseen
-tukea painonhallintaan

Lisätietoja:

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry
020 144 1310 (arkisin 13-15.30)
asiakaspalvelu@pht.fi
www.pht.fi | Facebook

PHT logo