27.4.2022

Liittohallitus hyväksyi uusien työtaistelutoimien valmistelun

Neuvottelutilannetta ja sovintolautakunnan työskentelyä käsitellyt SuPerin liittohallitus päätti tänään 27.4.2022, että liitto ottaa valmisteluun joukkoirtisanoutumisen työtaistelutoimena. Uusia toimia tarvitaan, jos tällä viikolla saatava sovintoesitys ei ole hyväksyttävissä.

Joukkoirtisanoutuminen on työtaistelutoimena harvinainen, mutta mahdollinen. Tarkempia suunnitelmia tai yksityiskohtia aikataulusta tai toimen kohdentamisesta ei valmistelun aikana kerrota julkisuuteen. Jäsenten tulee odottaa liiton ohjeistuksia. Jäsenen ei tule lähteä itse tekemään vielä mitään, mutta liiton viestintäkanavia ja omaa sähköpostia kannattaa seurata aktiivisesti.

SuPer ja Tehy ovat vaatineet hoitajapulan ratkaisuksi pelastusohjelmaa, joka toisi hoitajille vuosittain 3,6 % korotuksen normaalien sopimuskorotusten lisäksi.  Hoitajapula on kansallinen hätätila, joka on tullut jälleen todeksi, kun viime viikonloppuna sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja jouduttiin sulkemaan henkilöstövajeen vuoksi.

SuPerin ja Tehyn julistama ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa koko kunta-alalla toistaiseksi. Sen aikana hoitajat tekevät normaalit, työvuorolistalle suunnitellut vuoronsa. Asiakas- ja potilasturvallisuudesta vastaa aina työnantaja.