7.1.2019

SuPer ajaa jäsenilleen satojen tuhansien eurojen korvauksia perusteettomista palkkaeroista

Yli 250 superilaista odottaa lain mukaista palkkasaatavaansa.

Oulunkaaren kuntayhtymä perustettiin vuoden 2010 alussa. Uudella työnantajallaan lähi- ja perushoitajat, jotka työskentelevät muun muassa vanhusten ja kehitysvammaisten kanssa, eivät ole saaneet samasta työstä samaa palkkaa.

Palkkaero muihin vastaavaa työtä tekeviin on ollut noin 30 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi eroa ovat kasvattaneet esimerkiksi vuorotyön lisät.

– Työsopimuslaissa sanotaan, että työnantajan on kohdeltava tasapuolisesti työntekijöitä, mikä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että samasta työstä pitää maksaa samaa palkkaa, kommentoi työntekijöitä edustava asianajaja Karoliina Partanen Ilta-Sanomille (IS 4.1.2019).

SuPer on jättänyt kanteen Oulun käräjäoikeuteen

SuPerin Riitta Saarikoski on neuvotellut työnantajan kanssa syksyn aikana.

– Valitettavasti neuvottelut eivät ole johtaneet haluttuun lopputulokseen, joten päädyimme viemään asiaan käräjäoikeuden ratkaistavaksi, sanoo lakimies Riitta Saarikoski.

Kyseessä on yhteensä noin puolen miljoonan euron korvaus, minkä lisäksi SuPer vaatii samansuuruista viivästyskorkoa. Yli 250:tä työntekijää kohden tämä tekee tuhansia euroja. Kanteessa mukana oleville työntekijöille palkkoja on maksettu virheellisesti vuosien 2011–2017 välisenä aikana.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.