23.1.2024

Työsuojelun tarkistuslista laadittu SOSTES- ja TPTES-työpaikoille

Yhteistyöllä on tärkeä merkitys työyhteisöjen työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä. Työnantajalla on päävastuu huolehtia tarpeellisilla toimenpiteillä työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä sekä työhyvinvoinnista. Työpaikkojen työsuojelun yhteistoiminta on hyvä esimerkki työnantajan ja työntekijöiden yhteistyöstä, jolla edistetään työn terveellisyyttä ja turvallisuutta. Työhyvinvoinnissahan on kyse mitä suurimmassa määrin työyhteisöjen yhteisestä asiasta.

Yhteistyön merkitys näkyy myös Soten ja sen neuvottelukumppanin HALIn toiminnassa: teemme aktiivisesti yhteistyötä sekä jäsentemme, neuvottelukumppaneiden että eri sidosryhmien kanssa. HALI ja Sote ovat yhdessä Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen työryhmän ja Terveyspalvelualan työehtosopimuksen työryhmän kanssa koonneet työpaikoille sähköisen työsuojelun tarkistuslistan.

Työpaikalla tulee olla erilaisia suunnitelmia, asiakirjoja ja sopimuksia, jotka perustuvat suoraan lainsäädäntöön ja/tai liittyvät lakisääteisiin velvoitteisiin. Eri velvoitteisiin liittyy myös soveltamisalan rajoja, määrämuotoisuuksia, kun taas toiset velvoitteet ovat vapaamuotoisemmin toteutettavissa. Myös lähteitä on paljon, ja niiden ajantasaisuuskin saattaa mietityttää, jolloin on hyvä tarkistaa asia esimerkiksi lainsäädännöstä tai SuPerin edunvalvonnasta.

Työsuojelun tarkistuslistan tarkoitus on osaltaan auttaa työsuojeluasioiden selvittämisessä: tarkistuslista on tarkoitettu työpaikkojen arjen avuksi ja tavoitteena on koota tietoa helpommin saataville. Tarkistuslista ei ole tyhjentävä, mutta työryhmän jäsenet toivovat siitä olevan apua työpaikoille.

 Työsuojelun tarkistuslistan löydät täältä.