Selvitys superilaisten kokemasta työkuormasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä 2020

---

Selvityksen tulokset

Taustamuuttujat (% vastaajista)

Sukupuoli
Nainen	95,6 %
Mies	4 %
Muu	0 %
En halua sanoa	0,4 %

Ikä
Alle 20 vuotta	1 %
21–35 vuotta	21 %
36–50 vuotta	21 %
51–60 vuotta	35 %
61–63 vuotta	7 %
Yli 63 vuotta	1 %

Koulutus
Lähihoitaja, perushoitaja, apuhoitaja	96 %
Muu, esimerkiksi kodinhoitaja, päivähoitaja, lastenohjaaja,  vastaanotto-osastoavustaja, välinehuoltaja, geronomi,  sairaanhoitaja, sosionomi	4 %

Työnantaja
Kunta / kuntayhtymä / sairaanhoitopiiri	69 %
Yksityinen yritys	26 %
Säätiö / yhdistys	4 %
Valtio	0,1 %
Yksityisyrittäjä	0 %
Jokin muu, esimerkiksi henkilökohtainen avustaja	0,9 %

Työpaikan sijaintikunta

Lähes jokaisesta Suomen kunnasta saatiin vastaus. Suhteessa asukaslukuun eniten vastauksia tuli Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Etelä-Savosta ja Etelä-Pohjanmaalta. Vähiten vastauksia tuli Ahvenanmaalta, Pohjanmaalta, Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta.

Kunnista eniten vastauksia oli Helsingistä, Tampereelta, Oulusta, Turusta, Lahdesta, Kuopiosta ja Jyväskylästä.

Työskentelypaikka
Vanhustenhoito	42 %
Kotihoito	19 %
Varhaiskasvatus	11 %
Vammaispalvelut	8 %
Terveyskeskuksen vuodeosasto	4 %
Erikoissairaanhoito	4 %
Mielenterveys- ja päihdetyö	4 %
Vastaanottotyö	2 %
Koulu	2 %
Välinehuolto	0,5 %
Laboratorio	0,4 %
Ensihoito	0,1 %
Muu, esimerkiksi varahenkilöstö, kuntoutuskeskus, lastensuojelu, perhehoito, henkilökohtainen avustaja, suun terveydenhuolto, röntgen, virtuaalihoito	4 %

88 prosenttia vastaajista oli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa (vakituinen). 76 prosenttia määräaikaisissa työsuhteissa olevista vastaajista ilmoitti, ettei työnantaja ollut tarjonnut vakituista työsuhdetta ja 24 prosenttia määräaikaisista ei halunnut vakituista työsuhdetta. Eniten määräaikaisessa työsuhteessa oli alle 20-vuotiaita.

---

Työkuorma, laatu ja työntekijän voimavarat

Suurin osa koki työnsä raskaaksi. Näin koettiin erityisesti kotihoidossa ja vanhustenhoidossa.
 

Noin joka neljäs vastaaja piti työmääräänsä sopivana. Loput vastaajat kokivat työnsä raskaaksi ja heistä 13 prosenttia erittäin raskaaksi. Kuormitus koettiin sopivimmaksi ensihoidossa, koulussa sekä mielenterveys- ja päihdetyössä. Raskaimmaksi työ koettiin vanhustenhoidossa, kotihoidossa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Myös välinehuollossa työ tuntui rankalta. SuPerin vuoden 2016 työhyvinvointiselvitykseen verrattuna raskaaksi työnsä kokevien määrä oli noussut 51 prosentista 60 prosenttiin, mutta erittäin raskaaksi kokevien määrä oli laskenut.

Suurin osa, 71 prosenttia, oli sitä mieltä, että työyksikössä on liian vähän henkilökuntaa. Kotihoidossa jopa 83 prosenttia koki näin. Vanhustyössäkin 81 prosenttia oli tätä mieltä. Työtahti työpaikalla on vastauksien mukaan kiihtynyt eniten kotihoidossa.

Kysyimme, mitä muutoksia palveluntuottajan vaihdoksen myötä on tullut. Pieni osa vastaa, ettei palveluntuottajan muutoksen myötä ole tullut juuri muita muutoksia kuin vaihtunut nimi ja joidenkin vanhojen käytäntöjen muuttaminen. Vähäisiä muutoksia on esiintynyt kunnan tuottaman palvelun siirtyessä kuntayhtymälle. Yksityisellä sektorilla palveluntuottajan vaihdoksista on aiheutunut selkeämpiä muutoksia. Valtaosassa vastauksista ilmenee etenkin kiristyksiä hoitajamitoituksessa sekä heikennyksiä palkassa.

Työn henkinen kuormitus oli lisääntynyt

83 prosenttia vastaajista koki, että työn henkisen kuormittavuus oli lisääntynyt vuodesta 2016. Eniten sen koettiin lisääntyneen kotihoidossa ja vastaanottotyössä. Fyysinen kuormitus oli pysynyt lähes ennallaan verrattuna neljä vuoden takaisiin lukemiin.

Sijaisia ei saatu, jonka vuoksi osa työntekijöistä kävi sairaana töissä

Kysyttäessä otetaanko poissa olevan työntekijän tilalle sijainen, 60 prosenttia vastasi, että pääsääntöisesti otetaan. Säästösyiden vuoksi palkkaamatta jättäminen oli vähentynyt huomattavasti vuodesta 2016. Sen sijaan ongelmaksi oli muodostunut, ettei sijaisia saada. Lähes joka kolmas kyselyyn vastanneesta kertoi tämän syyksi sijaisen puuttumiseen, kun neljä vuotta aiemmin näin vastasi 18 prosenttia. Erityisesti tämä oli ongelma kotihoidossa ja laboratoriossa.

Puolet vastaajista ilmoitti olleensa sairaana töissä viimeisen 12 kuukauden aikana. Tässä ei ollut suurta muutosta verrattuna vuoteen 2016. Tavallisin syy sairaana työskentelemiseen oli se, ettei sijaisia tai ammattitaitoisia sijaisia saada. Toiseksi yleisin syy oli tunnollisuus ja huoli kollegoiden kuormittumisesta. Kolmanneksi merkittävin syy oli se, että sairaus ei ollut vakava, esimerkiksi oli flunssa ilman kuumetta.

Monet ilmoittivat sairaana työskentelemiseen syyksi myös sen, etteivät he halua valittaa pienestä, töistä ei kehtaa olla pois tai työmoraali ei salli poissaolemista. Jotkut kertoivat menneensä töihin siksi, että he kokivat pystyvänsä työhön. Lähes sata vastaajaa kertoi, etteivät he olleet saaneet sairauslomaa tai päässeet lääkäriin. Jotkut ilmoittivat syyksi sen, että he olivat sairastuneet työvuoron aikana, sairausloman hakeminen oli hankalaa tai taloudellinen tilanne ei sallinut poissa olemista. Erityisesti alle 35-vuotiaat ilmoittivat, etteivät uskalla olla pois töistä sairauden vuoksi. Nuoret aikuiset olivat myös muita useammin määräaikaisessa työsuhteessa.
 

Oma osaaminen vastasi hyvin työn vaatimuksia. Yli neljännes ei päässyt täydennyskoulutukseen.

Oma osaaminen vastasi työn vaatimuksia 90 prosentin mielestä. Työnantaja tuki osaamisen ja ammattitaidon kehittymistä esimerkiksi mahdollistamalla osallistumisen täydennyskoulutukseen 72 prosentille vastaajista. Huomionarvoista on se, että 28 prosentille työnantaja ei tarjonnut täydennyskoulutusta.
 

Työssä viihtyminen oli heikentynyt

Huoli hoidon / työn laadusta oli erittäin suuri

Kysely osoitti, että vastaajat ovat yhtä huolissaan hoidon ja työn laadusta kuin neljä vuotta sitten. Vain alle kahdeksan prosenttia vastaajista ei ollut koskaan huolissaan laadusta. Vastaajista 46 prosenttia ilmoitti, ettei esimies ota huolta työn laadusta tosissaan. Suurin huoli oli kotihoidossa, vanhustenhoidossa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Työssään tukea esimieheltä sai pääsääntöisesti tai ainakin ajoittain 85 prosenttia vastaajista.
 

Riittävä aika hoidettavalle oli vähentynyt huomattavan paljon

Vastaajista vain 17 prosentilla oli joka päivä riittävästi aikaa hoidettaville. Vuonna 2016 näin koki 43 prosenttia. 28 prosenttia vastaajista sanoi, ettei heillä ollut koskaan riittävästi aikaa hoidettaville. Neljä vuotta aiemmin näin koki 16 prosenttia. Tässä oli tapahtunut selkeää heikentymistä. Vastaajista 68 prosenttia kertoi, että he pystyvät huomioimaan liian harvoin hoidettavan yksilölliset tarpeet. Tämä vastaa vuoden 2016 lukua. Ajanpuute on ongelma erityisesti vanhustenhoidossa: 38 prosenttia vastaajista koki päivittäin, ettei heillä ole riittävästi aikaa hoidettavalle.
 

Suurin osa joutui tekemään asioita, jotka ovat ristiriidassa omien arvojen kanssa

Lähes joka viides vastaaja joutui tekemään päivittäin asioita, jotka ovat ristiriidassa omien arvojen kanssa. Viikoittain tällaisessa tilanteessa oli 57 prosenttia. Loput sanoivat, etteivät koe työssään arvoristiriitoja. Luvut ovat saman suuntaisia neljän vuoden takaisiin verrattuna. Erityisesti kotihoidossa ja vanhustenhoidossa moni joutui toimimaan vastoin omia arvojaan: yli 20 prosenttia päivittäin ja yli 60 prosenttia viikoittain.
 

Arvio omasta työssä jatkamisesta oli heikentynyt

Vain noin joka kolmas vastaaja uskoi, että pystyy työskentelemään terveytensä puolesta nykyisessä ammatissaan kahden vuoden kuluttua. Hieman yli puolet vastaajista ei ollut varma tästä ja noin joka kymmenes ilmoitti tuskin pystyvänsä. Erityisesti 61–63-vuotiaat epäilivät omaa jaksamistaan, mihin saattaa vaikuttaa se, että he ovat työuransa loppuvaiheessa. Huomionarvoista oli se, että 62 prosenttia 51–60-vuotiaista ja puolet 36–50-vuotiaista epäili sitä, pystyvätkö he työskentelemään ammatissaan terveytensä puolesta kahden vuoden kuluttua. Vuoden 2016 lukuihin verrattuna tulokset olivat heikentyneet.  
 

Vastaajista 75 % oli harkinnut alanvaihtoa viimeisen 12 kuukauden aikana

Lähes neljännes vastaajista oli harkinnut alanvaihtoa jatkuvasti viimeisen 12 kuukauden aikana. Heidän määränsä on noussut kahdeksan prosenttia vuodesta 2016. Yli puolet vastaajista oli ajoittain harkinnut alanvaihtoa. 38 prosenttia 21–35-vuotiaista harkitsi jatkuvasti alanvaihtoa. Lähes joka kolmas varhaiskasvatuksen työntekijöistä pohti tätä usein. Kotihoidossa ja vanhustenhoidossa työskentelevistä noin neljännes oli harkinnut alanvaihtoa jatkuvasti viimeiset 12 kuukautta.

Vastaajista 64 prosenttia ei suosittelisi työtään läheisilleen ja tuttavilleen.
 

---

Parasta työssä on asiakkaat ja työyhteisö

Kun kysyttiin, mikä työssäsi on parasta, kaksi ylivoimaisesti eniten vastauksia saanutta asiaa olivat asiakkaat sekä työkaverit / työilmapiiri / työyhteisö. Tämän jälkeen kaksi tasavertaista olivat asiakaspalaute ja saatu kiitos sekä erilaiset työpäivät ja työn monipuolisuus. Viidentenä tuli vaikuttaminen työn sisältöön, itseohjautuminen, itsenäisyys ja joustavuus. Lisäksi yli 200 vastaajan mielestä parasta työssä oli työn merkitys ja auttaminen, työ itsessään sekä esimies ja työnantaja.
 

---

Johtopäätökset

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatusalan laatuongelmia on pyritty ratkaisemaan ja työntekijöiden liiallista kuormittumista on yritetty vähentää muun muassa työtä organisoimalla, lainsäädäntöä uudistamalla, suosituksilla, hankkeilla ja teknologialla. Tämä todettiin jo vertailuaineistona käytetyssä vuonna 2016 tehdyssä SuPerin selvityksessä. Edellä mainittuja toimia on viimeisen neljän vuoden aikana jatkettu, mutta ne ovat tämän selvityksen perusteella olleet tuloksettomia. Näillä toimilla ei ole saatu nostettua hoidon ja työn laatua, eikä vähennettyä työntekijöiden kokemusta työn kuormittavuudesta. Itse asiassa tilanne on vain huonontunut.

Tämä selvitys osoitti, että työnsä raskaaksi tai erittäin raskaaksi koki 73 prosenttia vastaajista. Raskaimmaksi työ koettiin vanhustenhoidossa, kotihoidossa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Näiden työpaikkojen kyselytulokset olivat kokonaisuudessaan heikommat kuin muiden työpaikkojen.

71 prosenttia vastaajista koki, että työyksikössä on liian vähän henkilökuntaa. Kotihoidossa jopa 83 prosenttia ja vanhustyössä 81 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä.  Henkinen kuormitus oli myös lisääntynyt. Hyvin työssään viihtyvien osuus oli vähentynyt ja huonosti viihtyvien lisääntynyt. Sijaisten saaminen oli vaikeutunut, jonka vuoksi töissä käydään myös sairaana. Oman jaksamisen äärirajoilla ollaan entistä useammin.

Vastaajista 92 prosenttia oli ajoittain tai jatkuvasti huolissaan hoidon ja työn laadusta. Suurin huoli oli kotihoidossa, vanhustenhoidossa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Riittävä aika hoidettaville oli vähentynyt huomattavan paljon. Suurin osa joutui tekemään asioita, jotka ovat ristiriidassa omien arvojen kanssa, 75 prosenttia päivittäin tai viikoittain. Tämä korostui etenkin koti- ja vanhustenhoidossa.

Arvio omasta työssä jaksamisesta oli heikentynyt ja alanvaihtoa harkittiin yhä useammin. Suurin osa vastaajista ei suosittelisi työtään läheisilleen ja tuttavilleen. Erityisesti alanvaihtoa harkittiin varhaiskasvatuksessa. Tämä saattaa kummuta lakimuutoksesta, jossa lastentarhanopettajien määrää lisättiin ja lastenhoitajien vähennettiin. Muutos toi negatiivista vastakkainasettelua. Lastenhoitajat kokivat tämän osaamisensa vähättelynä ja arvostuksen puutteena.

Kysely osoitti myös sen, että välinehuollossa työskentelevät kokevat työnsä kuormittavana. Yhteydenottojen perusteella syynä tähän on se, että välinehuolto on siirretty suuriin toimintayksiköihin. Yksiköt ovat aiempaa automatisoituneempia, teknologialtaan ja tietotekniikaltaan haasteellisempia ja entistä enemmän erityisosaamista vaativia.  Keskittäminen on välinehuoltolalle tyypillinen ilmiö, jolla haetaan säästöjä ja laatua. Työmäärät ovat lisääntyneet, mutta henkilöstöä ei ole palkattu lisää.

Positiivista kyselyvastauksissa oli se, että työntekijät kokivat oman osaamisensa vastaavan työn vaatimuksia.

Alan toimintakyky näyttää nojaavan työntekijöiden hyväntahtoisuuteen. Parasta työssä ovat asiakkaat ja työkaverit, joiden eteen ollaan valmiita joustamaan oman hyvinvoinnin kustannuksella. Työntekijä saattaa herätä pohtimaan tilannetta vasta, kun hänet määrätään uupumisen vuoksi sairauslomalle.

Vaikka ala koetaan edelleen merkityksellisenä, jaksamisongelmat ovat pakottaneet työntekijät etsimään muita vaihtoehtoja. Myös alan koulutukseen hakeutuminen on vähentynyt.

Päättäjien ja työnantajien pitäisi herätä pohtimaan sitä, kuinka kauan työntekijöiden hyväntahtoisuus riittää ja kuinka vetovoimaiseksi alan työ koetaan. Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työpaikoilla on paljon puutteita, jotka vaikuttavat negatiivisesti hoidon ja työn laatuun sekä työntekijöiden kuormittumiseen. Nämä puutteet vaikuttavat heikentävästi alan veto- ja pitovoimaan. Näihin tekijöihin pitää puuttua välittömästi. Teoista riippuu, toimiiko Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä kasvatusala tulevaisuudessa.  

---