28.9.2020

Palkansaajakeskusjärjestöt: Hallituksen kunnioitettava itse asettamiaan aikatauluja

Budjettiriihessä tehtiin useita työllisyyttä parantavia päätöksiä. Merkittävimmissä niistä jatkovalmistelu jätettiin työmarkkinakeskusjärjestöille.

Budjettiriihen jälkeen työ yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseksi ja siinä yhteydessä työttömyysturvan lisäpäivien arvioiminen on aloitettu. Työn valmistumisen määräajaksi hallitus määritteli marraskuun lopun. Työmarkkinakeskusjärjestöt arvioivat kolmikantaisessa valmistelussa työttömyysturvan kehittämistä maaliskuun alkuun mennessä. Kolmas iso kokonaisuus liittyy paikallisen sopimisen kolmikantavalmistelun jatkamiseen, jonka aikataulu ulottuu myös maaliskuun alkuun.

Nyt me keskusjärjestöjen puheenjohtajat toivomme tässä vaiheessa työrauhaa saamiemme toimeksiantojen hoitamiseksi. Toivomme lisäksi, että yksittäiset hallituspuolueet eivät omilla avauksillaan vaikeuttaisi työtämme vaan kunnioittaisivat, mitä ovat yhdessä sopineet ja päättäneet.

Keväällä työmarkkinajärjestöt saivat yhdessä sovittua lukuisia yksimielisiä esityksiä muutoksiksi työlainsäädäntöön ja työttömyysturvaan. Nämä määräaikaiset muutokset ovat voimassa vuoden loppuun. Merkittävät päätökset tehtiin hyvän luottamuksen vallitessa. Nyt valmistelussa on työmarkkinoiden toimivuuden ja Suomen kriisistä toipumisen kannalta isoja asioita. Ei ole kenenkään etu, että tätä työtä hankaloitetaan.

 

SAK puheenjohtaja Jarkko Eloranta

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola