29.6.2023

STM: Korona ei enää ole yleisvaarallinen tartuntatauti

Valtioneuvosto on hyväksynyt asetusmuutoksen, jonka myötä SARS-CoV-2-koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti ei enää ole yleisvaarallinen tartuntatauti. Jatkossa covid-19 määritellään valvottavaksi tartuntataudiksi.

Koronaviruksen tapausmäärät ja kuolemantapaukset ovat globaalilla tasolla laskeneet vuodenvaihteen jälkeen. Covid-19-rokotukset ovat säilyttäneet tehonsa myös muuntuneita viruskantoja vastaan ja Suomen väestön rokotuskattavuus on hyvällä tasolla. Rajoitustoimia ei enää ole käytössä. 

Maailman terveysjärjestö WHO on 5.5.2023 luopunut covid-19-taudin luokittelusta kansainväliseksi kansanterveysuhaksi. Myös Euroopan unioni, sen jäsenvaltiot ja Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) ovat luopuneet covid-19-pandemian johdosta käyttöön otetuista poikkeusjärjestelyistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehdotti 6.4.2023, että korona säädettäisiin valvottavaksi tartuntataudiksi.

Tartuntataudit jaetaan tartuntatautilaissa yleisvaarallisiin ja valvottaviin tartuntatauteihin sekä muihin tartuntatauteihin, joista osa edellyttää säännöllistä seurantaa.

Tartuntatauti on valvottava, jos taudin esiintymisen seuranta edellyttää lääkärin antamia tietoja tai erikseen kerättäviä lisätietoja, taudin leviämisen ehkäiseminen edellyttää erityisiä toimia tai kyseessä on kansallisella rokotusohjelmalla ehkäistävä tauti. Valvottavan tartuntataudin hoitoon käytettävät lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia.

Asetuksen on määrä tulla voimaan 30.6.2023.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 29.6.2023