• Palkan viivästyminen työsuhteen päätyttyä

    Työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Loppupalkka maksetaan työsuhteen viimeisenä päivänä, ellei työsopimuksessasi ole sovittu toisin.

    Mikäli palkanmaksu viivästyy, syntyy oikeus viivästyskorkoon ja mahdollisesti odotusajan palkkaan enintään kuudelta kalenteripäivältä. Odotusajan palkan pohjana on päiväpalkka, joka saadaan jakamalla työntekijän kuukausipalkka ko. kalenterikuukauden työpäivien lukumäärällä.

    Palkkasaatavan pitää olla tällöin selvä ja riidaton. Oikeus odotusajan palkkaan edellyttää myös sitä, että työntekijä on huomauttanut palkkansa virheellisyydestä työnantajaa kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Mikäli palkkaa ei ole maksettu ajoissa tehdyn huomautuksen jälkeen kolmen arkipäivän kuluessa, syntyy oikeus odotusajan palkkaan.

  • Palkanmaksupäivä

    Palkka on maksettava kerran kalenterikuukaudessa. Tuntipalkkainen saa palkkansa kaksi kertaa kuukaudessa. Palkanmaksupäivä tulee olla kirjattuna työsopimukseen.

    KVTES: Palkka maksetaan viimeistään joka kuukauden 16. päivä.
    Työaikalisät maksetaan viimeistään niiden kertymistä tai työaikajakson päättymistä seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä.

    SOSTES:
    Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Rahana maksettavat tuntikohtaiset lisät maksetaan viimeistään sen palkanmaksupäivän yhteydessä, joka lähinnä seuraa sitä työvuorolistaa, jolta ajalta lisät ovat kertyneet.

    TPTES: Palkka maksetaan kerran kuukaudessa.

    AVAINTES: Palkka maksetaan viimeistään kunkin kuukauden viimeisenä päivänä.
    Työaikalisät maksetaan viimeistään niiden kertymistä tai työaikajakson päättymistä seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä.

  • Palkkalaskelma

    Työnantajan on annettava palkkalaskelma aina palkanmaksun yhteydessä. Palkkalaskelmasta tulee käydä ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet kuten työvuorolisät ja ylityöt.

  • Samapalkkaisuusperiaate

    Käsitys oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta palkkauksesta edustaa samapalkkaisuusperiaate. Samapalkkaisuusperiaate tarkoittaa, että yhtä vaativista tehtävistä ja yhtäläisistä työsuorituksista maksetaan yhtä suurta palkkaa. Kun kysymys on samasta työstä, tulee palkanlaskentaperusteiden ja -määräytymisperusteiden olla yhteneväiset. Tehtäväkohtaisen palkan myös siihen kuuluvine kiinteine lisineen tulee myös olla yhtä suuri, ellei erilaiseen kohteluun ole laista johtuvaa hyväksyttävää perustetta.

    Samapalkkaisuusperiaate on kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymä ja maamme ratifioima ja se sisältyy myös EU:n lainsäädäntöön. Myös työsopimuslaki edellyttää, että työntekijöitä kohdellaan tasapuolisesti. Erityisesti sukupuoleen perustuva syrjintä palkkausjärjestelmissä on kielletty. Samapalkkaisuusperiaatteen oikea soveltaminen takaa, että työntekijälle maksettava palkka kasvaa hänen toimensa vaativuuden, pätevyyden ja työsuorituksen kasvaessa.

    Samapalkkaisuus ei tarkoita oikeutta samoihin palkankorotuksiin samaakaan työtä tekevien osalta. Palkankorotukset voidaan kohdistaa johdonmukaisesti vain tietyille ryhmille tai palkkaluokkiin hyväksyttävien tarkoitusperien toteuttamiseksi.

  • Työnantajan maksukyvyttömyys tai konkurssi

    Jos palkat jää maksamatta työnantajan konkurssin tai maksukyvyttömyyden takia, ota yhteyttä ELY-keskuksen palkkaturvaan. Palkkaturvan saamisen edellytyksenä on työnantajan maksukyvyttömyys. Tällainen tilanne on muun muassa silloin, kun:

    • työnantaja on asetettu konkurssiin
    • työnantaja ei pysty maksamaan ulosotossa olevia velkojaan
    • työnantaja on laiminlyönyt ajallaan tilittää ennakonpidätykset tai maksaa työnantajamaksut
    • työnantajan maksukyvyttömyys on muutoin palkkaturvaviranomaisen selvästi todettavissa.

    Palkkaturvan hakijan ei tarvitse esittää selvitystä työnantajan maksukyvyttömyydestä, vaan sen tutkii palkkaturvaviranomainen.

    Palkkaturvan hakijana voi olla
    • työntekijä
    • työntekijäjärjestö, jolle työntekijä on siirtänyt saatavansa perittäväksi
    • konkurssipesä, jos työnantaja on konkurssissa.

    Palkkaturvaa haetaan lomakkeella, jonka saa tältä sivulta, suomi.fi -verkkopalvelusta tai työ- ja elinkeinotoimistosta. Saatavien selvittämiseksi palkkaturvahakemukseen on hyvä liittää jäljennökset mahdollisesta kirjallisesta työsopimuksesta, työtodistuksesta ja palkkakuitista.
    Palkkaturvahakemuksen käsittelee ja päätöksen asiassa tekee Uudenmaan ELY-keskus. Hakemusten käsittelyaika vaihtelee tapauskohtaisesti. Käsittelyaikaan vaikuttaa mm. tiedoksiantomenettelyyn kuluva aika.

    Palkkaturva-asian käsittely etenee nopeimmin, kun:
    • täytät hakemuksen huolellisesti ja vastaat kaikkiin hakemuslomakkeen kysymyksiin sekä muistat allekirjoittaa hakemuksen
    • liität hakemukseesi kaikki tarvittavat asiakirjat: työsopimus, palkkalaskelmat, työvuorolistat, työsuhteen päättymisilmoitus, tiliotteet
    • vastaat mahdollisiin lisäselvityspyyntöihin tarkasti ja nopeasti
    • pidät yhteystietosi aina ajan tasalla ja ilmoitat muutoksista heti ELY-keskukseen. Ilmoita myös, mikäli työnantajasi maksaa saatavia sen jälkeen, kun olet jättänyt palkkaturvahakemuksen ELY-keskukseen.

    ELY-keskus lähettää palkkaturvahakemuksen tiedoksi työnantajalle ja pyytää tältä lausuntoa palkkaturvahakemuksesta. Samanaikaisesti selvitetään myös työnantajan maksukyvyttömyyttä Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietokannasta, ulosottoviranomaisilta ja veroviranomaisilta.

    Lisätietoja: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/palkkaturva#.Wgq7FWdBFsk

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Käänny esimiehesi, luottamusmiehesi tai ammattiosastosi puheenjohtajan puoleen. Katso myös: apua ongelmatilanteisiin »

Anna palautetta ja auta meitä kehittämään palvelua. Lähetä kehitysehdotuksesi Usein kysytyt kysymykset -palstaan liittyen sähköisellä lomakkeella »