Miksi Suomi tarvitsee vanhusasiainvaltuutetun?
SuPerissa on noin 90 000 jäsentä, joista suurin osa työskentelee vanhustyössä hoitaen sairaita - usein muistisairaita - vanhuksia. SuPerin jäsenet ovat olleet jo kauan huolissaan vanhuksista ja tämän hetken hoidon laadusta.
Pohjoismaisessa tieteellisessä Nordcare-vertailututkimuksessa tutkittiin vuosina 2005 ja 2015 vanhustyön tilannetta. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa henkilöstömäärää, hoitajien kokemuksia hoidon laadusta ja alanvaihtoaikeita. Jo vuonna 2005 Suomi otti häntäpään paikan ja oli entistäkin huonompi vuonna 2015 tehdyssä uusintatutkimuksessa.
Miten näin pääsi käymään? Periaatteessa Suomen lainsäädäntö on kunnossa. On säädetty vanhuspalvelulaki ja uudistettu laatusuosituksia. On olemassa myös työturvallisuuslaki. Meneillään on myös STM:n Kotihoidon ja omaishoidon kärkihanke. Mutta todellisuus on jotain muuta: lakia ja laatusuosituksia ei noudateta. Noudattamatta jättämisestä ei sanktioida, vain nuhdellaan.
Kotihoidon ensisijaisuutta toitotetaan mantran lailla. Vanhuksille ja omaisille uskotellaan, että kotihoito toimii. Todellisuudessa osa vanhuksista on heitteillä. Lähes päivittäin saamme mediasta lukea ja kuulla näistä tapauksista. Laitoshoitoa on purettu liian pitkälle. On hyvin helppo osoittaa syyttävällä sormella yksittäistä hoitajaa ja laiminlyöntejä, mutta koko vanhustenhuollon kokonaiskuva jää pimentoon.
SuPeriin tulevissa puheluissa jäsenet kertovat meille huolensa vanhusten tilanteesta ja omasta eettisestä kuormastaan. He tietäisivät miten hoitaa ja miten haluaisivat hoitaa, mutta heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Osa kyynistyy suojatakseen itseään, osa vaihtaa alaa, osa rikkoo itsensä tavalla tai toisella. Henkilökunta joustaa liikaa oman terveytensä ja hyvinvointinsa uhalla. Korttipakka pysyy kasassa vain, kun hoitajat suostuvat extravuoroihin ja vuoronvaihtoihin. He tekevät sen siinä uskossa, että se on heidän velvollisuutensa.
Vaalien alla luvataan kauniita asioita
Hoitajat haluavat lisää koulutettua hoitohenkilökuntaa, jotta hoidon laatu voidaan pitää hyvänä. Koska poliitikot eivät ole tehneet sitä, mikä heille kuuluisi, ovat hoidon priorisointipäätökset jääneet hoitajaparan niskoille. Mitä teen ja mitä jätän kiireessä tekemättä? Työpäivän jälkeen kotiin seuraa huoli. Poliitikkojen tulisi nyt miettiä, mitkä palvelut kuuluvat verorahoitteisen julkisen palvelun piiriin ja mitkä eivät. Tästä ei ole ääneen keskusteltu. On myös myönnettävä julkisesti, että vanhukset eivät ole tasa-arvoisia ja alueelliset erot ovat suuria. Heikoimmassa asemassa ovat ne sairaat vanhukset, joilla ei ole omaisia eikä omaisuutta.
Poliitikkojen on päätettävä, sallitaanko se, että verorahat valuvat monikansallisten firmojen aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi kotimaisen verottajan ulottumattomiin. Nyt näin on jo käynyt isossa osassa vanhuspalveluja. Onko se oikein? Tätäkö halutaan?
Meillä on varaa hoitaa vanhukset hyvin ja tarjota riittävästi kotihoitoa ja erilaista asumista palvelukodeissa, jos niin halutaan. Ei saa unohtaa, että meillä on myös hyviä hoitopaikkoja ja tyytyväisiä jäseniä ja vanhuksia. Yhtäkään huonoa paikkaa ei saisi olla, ja kaikkien vanhusten tulisi saada tarvitsemaansa hoitoa. Tähän tarvitsemme vanhusasiainvaltuutettua.
Laita nimesi kansalaisaloitteeseen vanhusten oikeuksien puolesta!
Leena Kaasinen
asiantuntija
SuPer
Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -tapahtuma Helsingissä 4.9.2018
Leena Kaasinen Vanhusasiainvaltuutettu Suomeen -tapahtumassa Tampereella 4.9.2018. Kuva: Raija Moilanen