Rakentaako maan hallitus luottamusta?

Työelämä on muutoksessa ja muutokset koskevat rankimmin naisvaltaisia matalapalkka-aloja. Muutoksia perustellaan talouden ja kilpailukyvyn heikolla tilalla ja työllisyyden parantamisella. On selvää, että työpaikkoja on luotava lisää, mutta se ei saa tapahtua niin, että asetetaan pienipalkkaisten toimeentulo vaakalaudalle.

Pakkolakien eteneminen ja epäreilu neuvotteluasetelma ovat vieneet luottamusta hallitukseen ja työnantajajärjestöihin. Hallituksen ja EK:n puheissa kuuluu yksipuolisesti työntekijöille suunnattu velvollisuus parantaa yritysten kilpailukykyä ja maan taloutta. Hallitus peräänkuuluttaa luottamusta, mutta rakentaako se sitä itse?

Luottamus ansaitaan teoilla. On tultava ensin itse vastaan ennen kuin vaaditaan muilta toimia. On oltava esimerkkinä. Sellainen johtaja herättää luottamusta ja saa myös muut tekemään työtä yhdessä vaikeina aikoina. Vaaditaan myös todellinen neuvotteluasetelma, jossa kaikilla osapuolilla on aito mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Valmiin ratkaisun siirtäminen eri tahojen vastuulle ei ole todellista neuvottelutoimintaa eikä rakenna luottamusta.

Suomalaisen työelämän iso ongelma on ihmisten jaksaminen. Työssäkäyvät ovat ylityöllistettyjä ja toisaalta työpaikoille ei palkata riittävästi työntekijöitä. Jaksaminen on koetuksella. Johtamisella on keskeinen rooli siinä, kuinka motivoituneita ja tuottavia työntekijät ovat. Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kokemus siitä, että työntekijää kohdellaan ihmisenä, persoonana. Myös oikeudenmukainen johtaminen vaikuttaa vahvasti työhyvinvointiin. Hoitoalalla suuri ongelma on riittämätön henkilöstömäärä. Työtä ei pysty tekemään hyvin, jos tekijöitä ei ole riittävästi.

Ihmistä ei voi unohtaa. Kun panostetaan ihmisten jaksamiseen ja koulutukseen, sijoitetaan tulevaisuuteen. Silloin meillä on osaavaa ja jaksavaa työvoimaa myös jatkossa, uusille ideoille ja luovuudelle annetaan mahdollisuus ja nuorille työelämä näyttäytyy mahdollisuutena eikä pelottavana asiana. Uskon, että talouskin lähtee nousuun, kun otetaan kansalaisten voimavarat käyttöön kannustamalla eikä lamauttamalla.

Sairauslomien karenssipäivä ja palkanalennus, lomien lyhentäminen ja palkattomat arkipyhät verottavat kaikki jaksamista. Taloudellinen mahdottomuus pitää sairauslomaa tulee aiheuttamaan suuria ongelmia hoitoalalla. Ihmiset ajetaan ahtaalle. Hallitus on myös esittänyt henkilöstömitoituksen pienentämistä vanhustenhoidossa. Jaksamista koetellaan monella tavalla.

Pakkolakien lisäksi tullaan vahvistamaan paikallista sopimista. Ammattiliitoissa tiedämme, että se on valitettavan usein tarkoittanut yksipuolista sanelua työnantajan puolelta. Valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoi Kauppalehdelle paikallisesta sopimisesta: ”Parhaat tulokset tulevat työpaikoilla, jossa työnantaja hoitaa työntekijää ja päinvastoin ja toimitaan yhtenäisenä joukkueena.” Myös hyvinä aikoina paikallisen sopimisen tulisi joustaa niin, että työntekijät saavat osansa hyvinvoinnista.

Miksi vastustamme näitä muutoksia? Viesti jäsenistöltä on, etteivät he jaksa enää. Jo vuosia on joustettu ja venytty. Palkka on pieni ja henkilöstömäärä täysin riittämätön. Luottamusta on koeteltu moneen otteeseen. Sairauslomia on jo ennestään paljon ja työn yhä suurempi kuormittavuus lisää niiden määrää. Pelko toimeentulosta, jaksamisesta ja tulevaisuudesta lisää kiukkua.

Säästötoimet ovat myös sukupuolikysymys, kun maksajina ovat naisvaltaiset alat. Hoitajan työ ei ole osa naisena olemista, vaan se on valittu ammatti, josta on maksettava asianmukainen palkka ja huolehdittava siitä, että työolot mahdollistavat työn tekemisen hyvin. (Hoitoalalla miesten osuus kasvaa koko ajan, mutta edelleen on kysymys naisvaltaisesta alasta.)

Sari Tirronen
tiedotuspäällikkö, KTM

Kommentit