4.9.2020

Lähihoitaja2020-tapahtumassa ennätysyleisö!

Juontaja Tanja Oksanen ja sanapilvi.

SuPerin opiskelijatapahtuma pidettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkossa. Ennakkoon tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 4 500 lähihoitajaopiskelijaa ja -opettajaa. Tavallisesti Messukeskuksessa luennoilla on käynyt noin 1 500 vierasta. Tällä kertaa pohjoisin osallistuja oli Inarista asti.

Avauspuheenvuorossaan SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola totesi, että lähihoitajaopiskelijat ovat nyt koronan silmässä. Toisaalta on hienoa, että linjojen kautta osallistujia oli ennätysmäärä – toisaalta lähiopetus on tärkeää, ja sitä pitäisi jokaisen opiskelijan saada. Samoin opiskelijat tarvitsevat hyvän työssäoppimispaikan.

– Nyt teillä on tilaisuus hankkia teoriatietoa koulusta ja oppia työssäoppimisjaksoilta. Käyttäkää se kaikki hyväksi. Ilman ammattitaitoa Suomessa ei pärjää, Paavola muistutti. – Muistakaa viedä uutta tietoa työpaikoille reippaana ja jopa uhmakkaana.

Paavola myös nosti esiin lähihoitajan työn kokonaisvaltaisuuden, ammatin monipuolisuuden ja jatko-opintokelpoisuuden. Opiskelu ei mene koskaan hukkaan.

 

Jäikö loppupalkka maksamatta?

Teemu Hiilinen

SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen vastaa luottamushenkilöiden ja jäsenten avunpyyntöihin. SuPerin sopimusedunvalvonnan yksikkö saa noin 2 000 yhteydenottoa kuukaudessa. Luku on suuri, sillä jäsenten ensisijainen apu löytyy yleensä omalta työpaikalta, missä työskentelee luottamusmies.

Valtaosa SuPerille ohjautuvista jutuista koskee palkkasaatavia, näin on erityisesti yksityiseltä puolella. Vuonna 2019 SuPer voitti jäsenilleen yli miljoona euroa. Kuntapuolella ketjutetaan paljon määräaikaisuuksia ja viime vuonna SuPer hankki jäsenilleen yli sata vakituista työsuhdetta.

Valitettavan usein työelämässä tulee vastaan ongelmia. Siksi kannattaa kuulua ammattiliittoon.

– Pitää uskaltaa tuoda ongelmia esiin. Se kannattaa tehdä yhdessä duunikavereiden ja luottamusmiehen kanssa, Hiilinen neuvoi.

 

Mitä teen, jos työkaveri tai esimies kiusaa?

Rohkeuteen kannusti myös asiantuntija Sari Ilonummi SuPerin ammatillisen edunvalvonnan yksiköstä, jossa keskitytään jäsenten hyvinvointiin, työturvallisuuteen ja työn kehittämiseen.

– Asioihin pitää puuttua, ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi. Kun havaitset kuormittumista, puhu siitä ääneen työkavereiden ja esimiehen kanssa.

Ilonummi painotti erityisesti henkistä jaksamista. Kuten kotihoidossa työskentelevä Tuija Päivärinta kertoi, hoitajan eettinen kuorma kasvaa, kun asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia, eikä koti ole enää paras paikka olla. Missä tahansa työympäristössä liian alhainen henkilöstön määrä syö jaksamista.

SuPerille tulee paljon kysymyksiä myös työilmapiiristä (superlehti.fi). Työntekijän kannattaa sanoa työkaverille, kun tämän käytös ei ole asiallista. Työnantajalla on velvollisuus puuttua asiaan, jos asia ei muuten selviä. Työpaikoilla on aina oltava työsuojeluvaltuutettu, jonka puoleen voi kääntyä.

 

Lähihoitaja on empaattinen ja rohkea

Päivän aikana kuultiin myös vierailevia luennoitsijoita:

Lähihoitaja Tuija Päivärinta kertoi työstään kotihoidon yöhoitajana. Työ vaatii itsenäisyyttä ja rohkeutta. Työhön kuuluu muun muassa turvahälytyskäynnit.

Lähihoitaja Liisa Tuominen on kehittänyt lähihoitajan roolikartan (superlehti.fi). Tuominen kertoi, että saattohoitajan rauhallisuus auttaa niin potilaiden kuin omaisten kohtaamisissa. Hän painotti työn potilaslähtöisyyttä, jossa jokainen kohdataan yksilönä.

Lähihoitaja Eevi Kajander kertoi työssäoppimisjaksostaan Espanjassa. SuPerin asiantuntija Leena Kaasinen puolestaan kertoi työn ehdoista eri maissa. Lue lisää SuPerin työskentelystä ulkomailla ja superilaisten opiskelijoiden vakuutuseduista.

Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja Tanja Lähteenmäen luento käsitteli seksuaalisuutta (superlehti.fi).

Päivän päätteeksi lähihoitaja Tarja Parkatti kertoi hoivakotikohun (superlehti.fi) käynnistäneistä tapahtumista. Parkatti muistutti, että jokaisella hoitajalla on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa epäkohdista. Parkatti tekee vanhustyötä koko sydämellään. – Tämä työ ottaa paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Tanja Oksanen ja Sari Ilonummi studiossa.
Tapahtuman juonsi SuPerin opiskelija-asiamies Tanja Oksanen (vas.). Ammatillisesta edunvalvonnasta kertoi asiantuntija Sari Ilonummi.

 

Kiitos puhujille ja yleisölle mahtavasta päivästä!

 

Liity SuPeriin!

P.S. Arvonnat suoritetaan uusien opiskelijajäsenten kesken torstaina 10. syyskuuta. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.